Kuvaus

Kuvien  DVD.

Luokkakokous   (DVD)   uusi ja muoveissa.

Luokkakokous on tarina kolmesta miehestä, jotka matkustavat takaisin kotikaupunkiinsa osallistuakseen yläasteensa luokkajuhlaan. Matkalle lähdetään rohkein mielin hengähtämään, kauas omista ongelmista, perheestä ja parisuhteista. Lapsuudenkavereiden tavoitteena on viikonlopun mittainen vapaus ja hurvittelu. Mutta. Kaikki se, mikä oli ennen helppoa, onkin nyt keski-iän kynnyksellä aivan jotain muuta. 

Toimittaja Niklas on mies, joka ei oikein uskalla elää. Maailma ympärillä ei ole enää vuosiin tuntunut omalta. Se on ajanut tämän miehen ohi. Tai tarkemmin päältä. Onko tuleva elämä pelkkää luopumista? Laulaja Tuomas on puolestaan saavuttanut elämässään kaiken sen, minkä tavoitteikseen asetti. Hän uskoo siten omiin kykyihinsä tuuria enemmän. Koko maailma tuntuu syövän hänen kädestään. Duunari Antille on olemassa kaksi aikaa: ennen ja jälkeen avioeron. Hän ei uskonut voivansa saavuttaa mitään teinirakkauttaan Hannea korkeampaa, joten eron jälkeen käteen ei ole jäänyt kuin tyhjyys. Mutta tyhjyyskin voi olla huikea katalysaattori, kuten Antti saa pian huomata. Enää tarvitaan vain luokkakokous. 

Taneli Mustosen ohjaamaa kotimaista menestyskomediaa tähdittävät Sami Hedberg, Aku Hirviniemi ja Jaajo Linnonmaa. Elokuva rikkoi elokuvateattereissa useita katsojaennätyksiä saavuttaen yli 500 000 katsojaa. 

Ohjaus: Taneli Mustonen

Pääosissa: Aku Hirviniemi, Sami Hedberg, Jaajo Linnonmaa, Niina Lahtinen

Valmistusvuosi: 2000

Kesto: 1 h 24 min

Kuva: Anamorphic Widescreen 2.39:1

Ääni: Suomi - Dolby Digital 5.1

Tekstitys: Suomi, ruotsi, englanti

Kotelon kansien kieli: Suomi

Alue: 2 (eurooppa)

Bonukset

  • Making of
  • Ohjaajan ja näyttelijöiden haastattelut
  • Musiikkivideot: JVG - Mauton Jasso ja Arttu Wiskari - Kun me diskossa suudeltiin
  • Traileri
Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti


3,90 €
Sulkeutuu 103 vrk 9 h 27 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

3,90 € Sulkeutuu 103 vrk 9 h 27 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.