LUTHER DVD

Kuvaus
Luther DVD (suomikannet ja -tekstit)
Draama vuodelta 2003 ohjaus Eric Till pääosissa Joseph Fiennes ja Jonathan Firth.
Provosoiva ja enemmän kuin pelkkä historiallinen elokuva - Luther on toimintaa tulviva draama historian tärkeimpiin ja vallankumouksellisimpiin kuuluvista ajoista, jolloin keskiaika raivasi tietä renessanssille ja yhden miehen vakaumuksen voima muutti maailmaa. Martti Luther on visionääri, joka keskeyttää oikeustieteen opintonsa mennäkseen luostariin. Lutherille elämä luostarissa on kaikkea muuta kuin yksitoikkoista. Uskonsa innoittamana hän alkaa kyseenalaistaa yleisesti hyväksyttyjä uskonnollisia normeja ja päätyy esittelemään 95 teesiään Wittenbergissä - haastaen vanhat aneet, jotka ovat tuoneet taloudellista hyötyä monelle kuuluisalle kirkonmiehelle. Lutherin esiinnyttyä Kaarle V:n edessä keisari ja paavi Leo X julistavat hänet pannaan. Luther, jonka henkeä uhataan jatkuvasti, onnistuu kuitenkin pakenemaan ja piiloutumaan. Piilopaikassaan Luther ahkeroi yötäpäivää kääntääkseen Uuden testamentin äidinkielelleen, jotta rahvaskin voisi lukea Jumalan sanaa. Kauhukseen Luther saa kuitenkin pian huomata henkisen taistonsa muuttuneen hallitsemattomaksi verilöylyksi. Huomattuaan sanojensa vaikutuksen Lutherin on nopeasti keksittävä keino raa?an mellakan pysäyttämiseksi.
Käsikirjoitus
Camille Thomasson
Bart Gavigan
Näyttelijät
Joseph Fiennes
Jonathan Firth
Alfred Molina
Claire Cox
Peter Ustinov
Bruno Ganz
Uwe Ochsenknecht
Mathieu Carriere
Benjamin Sadler
Kuntoluokitus: Hyvä.
Käytän kuntoluokituksia
* Uusi: tuote on uusi muoveissa
* Hyvä: tuote on käytetty. Levy(i)ssä voi olla käytön jälkeä, joka ei vakuita toistoon, kansissa normaalia käyttökulumaa.
Katso myös muut myynnissä olevat kohteeni allaolevista linkeistä:
DVD
Anime Dokumentit Draama Jännitys Kauhu Kaukoitä Komedia Kotimaiset Lastenelokuvat Musiikki Scifi ja fantasia Sota ja western Toiminta Tv-sarjat Urheilu Dvd-Muut
BLU-RAY
Anime Dokumentit Draama Jännitys Kaukoitä Kauhu Komedia Kotimaiset Lastenelokuvat Musiikki Sci-fi ja fantasia Sota ja westernToiminta Tv-sarjat Urheilu Dvd-Muut
CD
KO













