Majakoiden ja luotsien Porkkala (2020)


Osta heti
Sulkeutuu: 5pv 23h30,00 €
Kuvaus
Suomen Majakkaseuran kustantama ja julkaisema 304-sivuinen kovakantinen kirja. Uudenveroisessa kunnossa vähäistä hyllykulumaa lukuun ottamatta. Pienen painoksen teos vaikuttaa loppuneen kaikkialta.
"Majakoiden ja luotsien Porkkala kutoo yhteen historian porkkalan majakoista, luotseista, laivoista ja sodista. Porkkala on ollut vuosisatoja merenkulun kannalta tärkeä alue, mikä on lisännyt Porkkalan sotilaspoliittista merkitystä ja sillä on ollut suuret vaikutukset myös Porkkalan asukkaiden elämään. Porkkalassa ovat valtaa käyttäneet ruotsalaiset, venäläiset, suomalaiset ja neuvostoliittolaiset joukot, ja kaiken tämän melskeen keskellä paikallinen asujaimisto on tehnyt omaa historiaansa."
"Lähtökohtana kirjalle on alueen kahden Porkkalan majakan historia, mutta niiden lisäksi teoksessa on mukana runsaasti aineistoa niin luotsauksesta kuin majakka- ja luotsiperheiden elämästä. Lisäksi luvassa on uutta, tai ainakin vähälle huomiolle jäänyttä historiaa Porkkalan seudun sodista ja meritaisteluista. Ensikertaa kirjassa on myös koottua tietoa Porkkalan alueen haaksirikoista ja hylyistä."
sodat, luotsaus, merenkulku, luotsit, meritaistelut, haaksirikot, merisota, hylyt, majakat, sotilasalueet, luotsiasemat, majakanvartijat













