Markku Salo: Narsisti
Kuvaus
- parisuhteessa
- työpaikalla
- naapurina
- oikeussalissa
"Narsisti piinaa - miten selviytyä?
Narsistisesti häiriöiset ihmiset työllistävät merkittävästi sosiaalitointa, terveydenhuoltoa, poliisia ja oikeuslaitosta. Käräjöinnistä miltei elämäntavan tehnyt narsisti kokee viranomaiset oman toimintansa jatkeeksi ja pyrkii häikäilemättä käyttämään näitä kiusaamisen välineinä ja omien epäoikeutettujen etujensa ajamiseen. Näin narsisti paitsi tekee uhriensa elämästä helvettiä, myös aiheuttaa ajanhukkaa ja kuluja vastapuolelle ja yhteiskunnalle.
Asianajaja Markku Salo on toiminut asianajotehtävissä 30 vuotta ja niistä viimeisen kymmenen vuoden aikana hoitanut noin 500 oikeusjuttua, joissa vastapuoli on hänen asiakkaidensa arvioiden mukaan ollut narsisti. Suurin osan jutuista liittyy pari-ja perhesuhteisiin sekä lasten huoltajuuskiistoihin. Häiriöisten temmellyskenttänä on usein myös työpaikka, jossa he kiusaavat alaisiaan tai työtovereitaan. Myös naapuruus voi olla piinallista, jos esimerkiksi pientalon naapuri on mahdoton ihminen.
Tässä kirjassa on runsaasti uusia teemoja, joita ei ole käsitelty tekijän aiemmin julkaistussa teoksessa kuten miten narsisti käyttäytyy oikeussalissa, millaisilla keinoilla hän kiusaa läheisiään kotona ja kuinka hän kohtelee lapsiaan nujertaakseen puolisonsa.
Asianajaja, varatuomari Markku Salo toimii työnsä ohella Narsistien uhrien tuki ry:n varapuheenjohtajana." [takakansi]
Minerva 2011, 1. painos. Kovakantinen.
Hieman kulumaa.
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.