Ilmoitus on sulkeutunut

Kuvaus

"Tohtori Martti Helan teoksen tavoitteena on koululaitoksemme kehittäminen luonteenkasvatuksen koulua kohti. Tekijä hahmottelee pedagogista eli luonteenkasvatuksen etiikkaa käytännöllisesti ja elämänläheisesti. Filosofisen ja teologisen etiikan kiistanalaisen vastakohtaisuuden hän puolestaan ratkaisee seuraamalla kasvatustarpeiden mukaista linjaa. Menestyksellisen kasvatuksen hän katsoo kuitenkin ehdottomasti vaativan kristityn elämänkatsomuksen lujaa perustaa ja sen mukaista elämänlaatua: ei ole esitettävä vain siveellisiä vaatimuksia, vaan osoitettava ihmiselle myös tärkein voiman lähde. Vastaisen kulttuurin rakentajana hän näkee täten kasvavan eetillis-sosiaalisen ihmistyypin, joka olisi tasapainoisempi ja »elämäntaitoisempi» kuin meidän sukupolvemme.

Tohtori Helan miellyttävästi kirjoitettua ja siten vaivatta luettavaa kirjaa suosittelemme kaikille kasvattajille, varsinkin opettajille. Mutta se selventää eetillisen elämän merkitystä ja tietä myös jokaiselle, joka vakavasti haluaa harjoittaa itsekasvatusta." [takakansi]

 

WSOY  1948, 1. painos. Kovakantinen.

 

Kansipaperissa jonkin veran kulumaa. Ko. teos on ollut aikanaan kansankoulun omaisuutta; sisäsivuilla jokunen leima ja ja ensilehden yläkulmaan on kirjoitettu numero.

 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti


3 €
Ilmoitus on sulkeutunut 24.5.2024 20:32
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.