Matti Kujasalo





Osta heti
Sulkeutuu: 40pv 14h750,00 €
Kuvaus
Matti Kujasalo 3/25 vedos mitat kehysten päältä korkeus n.68cm leveys n.68cm kuva-ala n.51x50,5cm
Matti Kalervo Kujasalo (s. 28. helmikuuta 1946 Helsinki) on suomalainen taidemaalari ja -graafikko. Hän opiskeli Vapaassa taidekoulussa 1964 ja Suomen taideakatemian koulussa 1964–1968. Kujasalo toimi 1980-luvulla opettajana ja rehtorina Suomen Taideakatemian koulussa.
Kujasalo tekee konstruktivistisia, usein mustavalkoisia geometrishenkisiä maalauksia, jotka ovat lähellä op-taidetta. Hän kiinnostui konstruktivismista opiskeluaikanaan. Jo Kujasalon ensimmäisessä yksityisnäyttelyssä vuonna 1970 oli systemaattisia ja konstruktivistisia teoksia. Kujasalon teoksiin tuli mukaan myös sarjallinen muuntelu ennen 1970-luvun loppua.
Alkuvaiheessa Kujasalo käytti voimakkaita värejä ja tasaisia väripintoja, mutta värit alkoivat vähentyä. Ensimmäinen mustavalkoinen maalaus on vuodelta 1975. Mustan ja valkoisen ohella Kujasalo on sittemmin käyttänyt vain himmeää siniharmaata.
Kujasalo osallistui Suomen edustajana Venetsian biennaaliin vuonna 1980. Hän oli myös Helsingin Juhlaviikkojen Vuoden taiteilija vuonna 1994. Lisäksi hänelle on myönnetty Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitali. Vuonna 2010 Kujasalo palkittiin Ruotsin kuninkaan jakamalla Prinssi Eugenin mitalilla. Samana vuonna valittiin Suomen parhaaksi taidekirjaksi Galerie Anhavan kustantama Matti Kujasalo.
Kujasalon puoliso on taiteilija Marjatta Palasto.


















