Kuvaus

ORPOPOJAN TIE JA ELÄMÄN VALTTIKORTIT on romaani Kemijokivarren Tervolassa 1920-luvulla syntyneen ”Laurin” (nimi kuvitteellinen) elämästä. Tarina perustuu koettuun ja elettyyn, mutta myös muulla aineistolla täydennettyyn kuvaan kivikkoisesta elämänpolusta.

Jo ennen syntymäänsä isänsä ja myöhemmin koulupoikana äitinsä menettänyt orpo Lauri kasvoi isovanhempiensa kanssa. Sotavuosina päättyneen kansakoulun jälkeen työtä oli tarjolla ensin rautateillä. Syksyllä 1944 hän kuljetti kuorma-autolla pohjoisen evakoita turvaan Lapin sodan jaloista.

Sotien jälkeen työura jatkui autojen parissa, kunnes työt Oulujoen voimalaitostyömaalla johdattivat sinnikkäällä opiskelulla vaativien sähköasennusten ammattilaiseksi. Pitkä työura päättyi Kemijoen vesivoimaloiden valvomossa.

Työn monipolvisten vaiheiden rinnalla nuori mies kipuilee seurustelusuhteissa löytääkseen sitten rinnalleen puolison, jonka kanssa saa viettää seesteistä perhe-elämää vanhuusvuosiin.

Mauri Hastin viides kirja on kunnianosoitus sotien jälkeisen Suomen rakentajien sukupolvelle.

Kirjan on kustantanut Väylä-Yhtiöt.

Kuvan kirja. Sidottu kuvakansin. 

KUNTO  uutta vastaava / erinomainen kirja. Kirjan selkämys on sidostyypille ominaisesti hiukan vino.

TOIMITUS kirjepostin mukana kuoressa. (Tuote suojataan paperiin - mahdollisuuksien mukaan. Kirjeissä ei ole seurantaa.)

Kuuskulma on verkkokauppa. Noutomahdollisuutta ei valitettavasti ole. Lukisithan muutenkin ohesta toimitusehdot ohesta.

   (PK)  YB/HR

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti


20 €
Sulkeutuu 37 vrk 5 h 7 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

20 € Sulkeutuu 37 vrk 5 h 7 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.