Item image
Suosittu tuote1 / 1
UudenveroinenFörby

Huutokauppa

Korkein huuto0 huutajaa

2,00 €

+ palvelumaksu 0,47 €

13pv 20h

Sulkeutuu

Kuvaus

Miljoonaliiga on suomalainen draamaelokuva vuodelta 1968. Sen on ohjannut Maunu Kurkvaara, joka toimi myös elokuvan toisena käsikirjoittajana sekä tuottajana, kuvaajana ja leikkaajana. Mustavalkoisessa elokuvassa salakuljetusliigaan liittyvää Reiskaa esittää Pertti Melasniemi, hänen tyttöystäväänsä Tarja Markus ja rikollisjengin pomoa Pertti Palo.

(Pahoittelen suuresti ilmoituksessa olevan kuvan laatua. Tuotteen laatu on kuitenkin loistava ja sehän se pääasia onkin.)

Käytän ”Huuto Turvaa”: Koska olen aikanaan joutunut huijareiden kynsiin. Myyn kahta eri kokoelmaa ja olen suostunut hoitamaan tämän, vain Huuto Turva uudistuksen takia. Toivon että kunnioitat päätöstäni ja maksat huutosi Huuto Turvan mukaisesti 3 vrk:n sisällä. Jos samaan kirjekuoreen saadaan laitettua kaksi elokuvaa, laitan toisen elokuvan sisälle 5€ setelin. Näin saadaan kompensoitua ylimääräinen postikulu, jonka olet joutunut maksamaan. Pyrin katsomaan onko samalle ostajalle tulossa toinen vuorokauden aikana toinen huuto, jolloin saadaan kaksi leffaa samaan kuoreen. Pitkiä aikoja en voi odottaa, koska lähetysten virheriski kasvaa. Tavoitteeni on postittaa lähetykset päivittäin. Lisään elokuvia myyntiin viikoittain. Toivon että jos et hyväksy Huuto Turvan mukaista kaupankäyntiä, et myöskään huutaisi pilailu huutoja. Pilailu ja maksamattomat huudot vaikeuttaa merkittävästi kauppojen seuraamista, kun pilailu huutoja ei saa poistettua listauksesta. Kiitos ja hyviä kauppoja.

Myyjä

h
Yksityishenkilö

Toimitus ja maksu

Maksutapa:Huuto Turva
Toimitustapa:
Myyjä toimittaa5,00 €

Huutohistoria

Ei huutoja vielä.

Lisätiedot

Lähtöhinta:2,00 €
Minimikorotus:1,00 €
Sijainti:25640 FÖRBY
Kunto:Uudenveroinen
Osasto:Kotimaiset
Lisätty:01.07.2026 klo 18.18
Sulkeutuu:15.07.2026 klo 17.38
Kohdenumero:647541006
Katselukerrat:1

Suodattimet

Myyjän muut tuotteet

Näytä kaikki

Tutustu myös näihin

Mainos