MINÄ, CLAUDIUS dvd-boksi 1976









Huutokauppa
4,00 €
10pv 9h
Sulkeutuu
Kuvaus

Rooman keisarien velmuiluista kertova tv-sarja.
Tässä on mukana koko Rooman kööri ensimmäiseltä vuosisadalta. John Hurt näyttelee Caligulaa, Derek Jacobi Claudiusta. Ja löytyy Tiberius, Livia, Augustus, Messalina, Nero ja muut.
Seksiä, juonittelua, murhia, insestiä, homoja, transuja, orgioita, huoria, pään katkomisia. Semmoista oli Roomassa ensimmäisen vuosisadan aikaan.
Tämä on brittiläiselle BBC-kanavalle tehty sarja. Budjettia ei ole saatu elokuviin verrattuna paljoakaan, mutta sillä budjetilla on tähän kyllä saatu 70-luvun televisio-ohjelmaksi hienoa meininkiä. Näyttelijät vetää hommansa täysillä!
Ja näyttelijöistä puheenollen, on jotenkin hyvin erikoista nähdä Kapteeni Picard, eli Patrick Stewart, tukka päässä!
Eihän tämä mikään Tinto Brassin Caligula ole, koska brittitelevisiolle oli kuitenkin tehty, mutta on tässä yllättävän rohkeasti esitettyä kamaakin mukana kyllä. Paljaita tissejä näytetään hieman, ja on sitten mukana myös verinen irtopääkin.
Ja vaikka sitten paljon jää näyttämättäkin, niin se tarinallinen sisältö itsessään on paikoin hyvinkin kylmäävää. Listataan tähän nyt joitain tavalla tai toisella kylmääviä hetkiä.
-Äiti lukitsee tyttärensä huoneeseen tappaakseen tämän nälkään, ja sitten jää kuuntelemaan tyttärensä avunhuutoja rangaistaakseen itseään siitä että on lapsensa äiti.
-Sotilaat tappavat lapset, mutta heidän tulee varmistaa, että lapset eivät ole neitsyitä kuollessaan, koska neitsyitä ei saa tappaa.
-Caligula kahlitsee raskaana olevan humaltuneen siskonsa, viiltää tämän vatsan auki ja syö lapsen. Pahimmat jutut toki jätetään näyttämättä, mutta 70-luvun televisiosarjaksi kohtaus on hienosti ja hyytävästi toteutettu.
Ja hyvä oli myös kohtaus, jossa Messalina saa yhtäkkiä tietää tulevansa teloitetuksi välittömästi. Hänelle annetaan mahdollisuus tappaa itsensä veitsellä sitä ennen. Mitään rajua ei tuossa näytetä, mutta kohtaus on kerrassaan erinomaisesti toteutettu.
Sarjan lopetuskin on kyllä televisiotaiteen saralla yksi hienoimmista. Se on hyvin yksinkertainen, mutta mukavan surrealistinen ja runollinenkin tapa lopettaa tämä kertomus. Piti ihan levyltä ottaa tietokoneelle talteen tuo pätkä.
Tämä on erittäin hieno ja laadukas Future Filmin julkaisema viiden levyn boksi. Se sisältää sarjan kaikki jaksot ja lisämateriaalina on 70-minuuttinen dokumentti.
Alkuperäinen nimi: I, Claudius
Ohjaus: Herbert Wise
Rooleissa mm. Derek Jacobi, Sian Phillips, Brian Blessed, George Bakes, Ian Ogilvy, Frances White, Margaret Tyzack, Angela Morant, Simon MacCorkindale, Katharine Levy, Kevin McNally, Patrick Stewart, Patricia Quinn, John Castle, James Faulkner, John Hurt, Isabel Dean, John Rhys-Davies, Sheila White
Lähetän tämän boksin lähtökohtaisesti Huutopakettina, josta postikuluiksi tulee 7,60e. Jos et halua tätä Huutopakettina, vaan tavallisena Postin pakettina, niin sen postikulut ovat 9,90e.
Samaan pakettiin mahtuu runsaasti muutakin. Yhdistelen postikuluja, joten katso myös muut kohteeni.












































Myyjä
Toimitus ja maksu
Huutohistoria
Ei huutoja vielä.
Lisätiedot
Suodattimet


















