Kuvaus

HYVÄKUNTOISET SEKÄ LEVYT/KOTELO +NOUDOTKIN ONNISTUU MIKÄLI NE SOVITTU ENNEN OSTOA

Kuvaus

Milla (Irina Björklund) on aikuistumisen ja itsenäistymisen kynnykselle jämähtänyt elämänjanoinen, hieman epätasapainoinen nuori nainen.

Milla haaveilee Suomesta pois lähtemisestä ja sitä kautta saavutettavasta onnesta, mutta ei ole valmis tekemään hankkeen eteen mitään. Oman elämän haltuunotto on jäänyt pahasti rempalleen: koulut on jätetty kesken, eikä työntekokaan kiinnosta.

Päiväunissa on vain huomattavasti mukavampi elää kuin kohdata ympäröivä todellisuus. Milla tapaa muutaman vuotta itseään vanhemman yksinhuoltajaisän Akin (Samuli Edelmann). Traagisen taustan omaava ja kiehtovalla tavalla salaperäinen Aki on selvästikin mies, joka pystyy muuttamaan Millan katteettomilta vaikuttaneet haaveet todeksi.

Alkaa kiihkeä rakkaustarina, jossa molemmat ripustautuvat pakonomaisesti toisiinsa ja yhteiseen unelmaan. Nopeasti romanssin ja onnellisen perheidyllin kulissit alkavat kaatua. Todellisuutta ei pysty muokkaamaan mieleisekseen valheiden verkolla.

Aki ja Milla joutuvat molemmat vastaamaan kysymykseen: mitä jää jäljelle silloin, kun edes rakkaus ei riitä? Jomman kumman täytyy antaa periksi, muuttua ja luopua - mutta onko kummallakaan enää voimia tai halua siihen?

SISÄLTÄÄ TEKSTITYKSET SUOMEKSI

KATSO OMAKUVAUS,JOS KIIRE POSTITUKSELLA.SIELTÄ NÄET,JOS

LOMA,TAI MUU ESTE POSTITUKSELLE

Löydät muut DVD-kohteeni kategorioittain alla olevista linkeistä:
• Anime
• Dokumentit
• Draama
• Jännitys
• Kauhu
• Komedia
• Kotimaiset
• Lastenelokuvat
• Musiikki
• Scifi ja fantasia
• Sota ja western
• Toiminta
• TV-sarjat
• Urheilu
• Muut

HUOM:

  • JOS SATUT OSTELEMAAN MUITAKIN NIIN YHDISTELEN POSTIKULUJA
  • (2 TAVALLISTA) DVD LEVYÄ TULEE YHDEN POSTIKULUILLA
  • BOXIT OVAT OMALLA HINNALLAAN
  • 4 KPL TAVALLISTA DVD LEVYÄ TULEE 3.50e POSTIKULUILLA

”HYVÄ” LUOKITUKSENA TARKOITAN ETTÄ LEVY ON KUNNOSSA, NAARMUISISTA KOITAN MAINITA TAI EN EDES MIELELLÄNI MYY.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korko 0 %, kulut 0 €
Kuukauden kuluton maksuaika ostoksille.

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Osta heti

3,90 €
tai
Sulkeutuu 47 vrk 2 h 52 min

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

3,90 € Sulkeutuu 47 vrk 2 h 52 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.