MM JÄÄKIEKKO 1991. sivuja:256. kovakantinen. nouto.

Ilmoitus on sulkeutunut
Item image
Item image
Suosittu tuote1 / 2
HyväVantaa

Huutokauppa

Korkein huuto0 huutajaa

15,00 €

Sulkeutunut

Kuvaus

MM JÄÄKIEKKO 1991.
ICE HOCKEY WORLD CHAMPIONSHIPS 1991 FINLAND.


Suomessa on järjestetty lukuisia urheilun arvotapahtumia. Monesta on kirjoitettu myös kirja. Jääkiekko on ollut kuitenkin jostain syystä poikkeus. Tämä askarrutti tekijöitä ja ajatus jääkiekon neljänsien kotikisojen viemisestä kirjan kansien väliin alkoi kypsyä kutakuinkin vuosi sitten.

Kustantaja, TS-yhtymä, suhtautui asiaan myönteisesti ja samalla tehtiin päätös siitä, että teos julkaistaan nopeasti MM-tapahtuman jälkeen. Jääkiekko on nopeaa peliä ja sitä voi olla kirjankin tekeminen.

Hyviä syöttöjä teosta varten antoi moni. Erityisesti haluamme kiittää Aarne Honkavaaraa, Tom Ratschunasia, Jorma Ketolaa, Hannu Jokioista ja Suomen maajoukkuetta hyvästä yhteispelistä.

Jääkiekko-ottelua voi katsoa monesta näkökulmasta. Tekijät ovat nähneet pelin luonteen omalla tavallaan. Lajin tulevaisuutta on katsottu myös kriittisin silmin.

Meidän osaltamme ottelu on päättynyt. Sinä, hyvä lukija, olet nyt erotuomarin roolissa. Tehtäväsi on päättää menikö kiekko maaliin.

Turussa, 14. toukokuuta 1991.


Sivuja 256.
Kovakantinen.
Turku 1991
Tekijät: Erkki Liesmäki & Juhani Tala

 

ERITTÄIN HIENO TARINA VALOKUVINEEN VUODEN 1991 KOTIKISOISTA KAIKILLE LÄTKÄFANEILLE!


 


 

Myyjä

d
Yksityishenkilö

Toimitus ja maksu

Toimitustapa:
NoutoIlmainen
Maksuehdot:Nouto = käteismaksu & tasaraha.

Huutohistoria

Ei huutoja vielä.

Lisätiedot

Lähtöhinta:15,00 €
Minimikorotus:1,00 €
Sijainti:01450 VANTAA
Kunto:Hyvä
Lisätty:19.05.2026 klo 08.21
Sulkeutuu:05.06.2026 klo 16.49
Kohdenumero:644612316
Katselukerrat:0

Myyjän muut tuotteet

Näytä kaikki

Tutustu myös näihin

Mainos