MUD: It´s better than working (LP), 1976, ks. esittely

Item image
1 / 1
HyväReijola

Osta heti

Sulkeutuu: 33pv 11h

5,50 €

Kuvaus

It's Better Than Working on brittiläisen Mud-yhtyeen marraskuussa 1976 julkaistu neljäs studioalbumi, ja samalla toinen Private Stock Records -yhtiölle. Levyä äänitettiin seitsemällä eri studiolla maaliskuun ja syyskuun 1976 välisenä aikana. Albumi on Mudin ainoa, joka ei sisällä lainakappaleita.

Albumin tuotti parhaiten Status Quo -yhtyeen tuottajana tunnettu Pip Williams, joka oli myös soittanut Mudin sekä Sweet-yhtyeen ensimmäisillä singleillä kitaraa. Tuottajan vaihtumisen myötä myös yhtyeen tyylilaji muuttui hieman, ja It's Better Than Workingin äänimaailma on edeltäjiään kevyempi ja jopa funkimpi. Albumilla on vain yksi Mudille tyypillinen rock and roll, ”Nite on the Tiles”, joka oli myös ensimmäinen levyn kahdesta singlestä.

Basisti Ray Stiles laulaa albumin kappaleet ”It Don’t Mean a Thing” ja ”All I’ve Got to Give”.

LP-levy on hyväkuntoinen.  Kun ostosumma näkyy tililläni, panen heti levyn postiin, toimituskulut huutopakettina 4,8 euroa. Myös nouto mahdollinen. Otan pian yhteyttä, kun kaupankäynti on päättynyt. Koetetaan hoitaa maksut 7 päivän sisällä kohteen sulkeutumisesta.

Voit myös ehdottaa hintaa yksityisviestin kautta, jos haluat nopeampaa kauppaa tai muutosta lähtöhintaan.

Maksu myös mobilepaylla onnistuu: 050 530 6794

Kannattaa huutaa useampia kohteita. 3,80 euron maksulla kulkee 2 normaalipaksuista cd-levyä tai 4 normaalipaksuista cd-singleä tai 2 kasettia. 4 normaalipaksuista cd-levyä kulkee 4,8 euron postimaksulla.  Useampi (1-4) LP-levy kulkee 4,8 euron maksulla huutopakettina, joka on halvin LP-levyjen lähettämistapa. Muistetaan myös palautteet puolin ja toisin.

Kappalelista:

A-puoli

It Don’t Mean a Thing – 3.39 (säv. Ray Stiles/Rob Davis) Beating Round the Bush – 3.34 (säv. Stiles/Davis) I’ve Got a Song – 3.58 (säv. Stiles/Davis) Sweet and Sour Lady – 3.29 (säv. Williams/Hutchings) All I’ve Got to Give – 4.33 (säv. Stiles/Davis)

B-puoli

Nite on the Tiles – 3.30 (säv. Stiles/Davis) How Many Times – 4.02 (säv. Dave Mount/Blakely) Don’t Talk to Me – 3.47 (säv. Stiles/Davis) Blagging Boogie Blues – 2.52 (säv. Ball/Coates) Vambo Rools – 4.05 (säv. Williams/Hutchings) Moving On – 3.24 (säv. Stiles/Davis/Dunning)

Myyjä

P
Yksityishenkilö

Toimitus ja maksu

Toimitustapa:
Toimitus5,40 €

Lisätiedot

Sijainti:80330 REIJOLA
Kunto:Hyvä
Lisätty:24.07.2026 klo 11.13
Sulkeutuu:21.11.2026 klo 09.51
Kohdenumero:649009752

Myyjän muut tuotteet

Näytä kaikki
Mainos

Tutustu myös näihin