Kuvaus

Myytävänä uudenveroinen : Muistan vielä vuonna -56 : Jussi Raittinen muistelee, miten rock tuli Suomeen kirja.

Julkaisija: Gummerus, vuodelta 2003. 1. painos, 276 sivua, runsas kuvitus.

Postikulut 6.90 €

Paavo Juhani "Jussi" Raittinen (s. 15. syyskuuta 1943 Helsinki) on suomalainen muusikko, joka tunnetaan soolouransa sekä muun muassa The Boys -yhtyeen lisäksi monien kappaleiden sanoittaja-säveltäjänä ja sovittajana.

Jussin pikkuveli Eero Raittinen on myös muusikko ja The Boys -yhtyeen alkuperäisjäsen. Heidän vanhempansa olivat Suomen Pankin johtokunnan jäsen Paavo Raittinen ja Rakel Jotuni. Kirjailija Maria Jotuni oli heidän äitinsä isän sisar.

Raittinen ryhtyi ammattimuusikoksi käytyään armeijan vuonna 1966. Hän vaikutti 1960-luvulla rautalankamusiikkia soittaneissa yhtyeissä The Esquires ja The Sounds.

Vuonna 1974 Raittinen voitti Syksyn sävelen kappaleella Metsämökin tonttu. Hän on esiintynyt myös useissa musiikkiohjelmissa, muun muassa juontajana 1990-luvulla Yle TV2:lla esitetyssä Triangeli-visailuohjelmassa.

Opetusministeriö myönsi Raittiselle vuonna 2004 valtion taiteilijaeläkkeen tunnustukseksi hänen ansiokkaasta toiminnastaan luovana ja esittävänä taiteilijana. Marraskuussa 2006 tasavallan presidentti myönsi hänelle Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitalin.

Stadin Slangi ry. valitsi Raittisen vuoden 2014 Stadin Kundiksi Helsinki-päivänä 12. kesäkuuta 2014. Vuonna 2021 hänet palkittiin elämäntyöpalkinnolla valtakunnallisilla lastenmusiikkipäivillä.

Raittisen urasta on ilmestynyt kaksi teosta. Vuonna 2003 ilmestyi Muistan vielä vuonna -56 ja vuonna 2014 Vanha rokkistara.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 105 vrk 1 h 38 min
Myyjä edellyttää ostajalta vähintään 3 palautepistettä.
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

20 € Sulkeutuu 105 vrk 1 h 38 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.