Item image
Item image
Suosittu tuote1 / 2
HyväVantaa

Osta heti

Sulkeutuu: 39pv 6h

4,00 €

Kuvaus

Suomiprintti.

Steven Spielbergin upea leffa. Ekstroissa myös suomenkielinen tekstitys.

Eric Banaa katselee mielellään... Daniel Craigia olisi katsellut enemmänkin.

München (Munich) on vuonna 2005 ensi-iltansa saanut Steven Spielbergin ohjaama elokuva, jonka pääosaa esittää Eric Bana. Elokuva kertoo Israelin palkkaamasta iskuryhmästä, jonka tehtävä on löytää ja tappaa vuoden 1972 olympialaisissa järjestetyn Münchenin verilöylyn suunnittelijat. Spielberg on kutsunut elokuvaansa ”historialliseksi fiktioksi”, jossa käsitellään todella tapahtuneita asioita fiktiivisten hahmojen kautta. Tarinan taustana oli Mossadin todellinen Jumalan kosto -nimellä tunnettu operaatio.

München sai Oscar-ehdokkuudet ohjauksesta, sovitetusta käsikirjoituksesta, musiikista ja leikkauksesta sekä parhaan elokuvan kategoriassa, muttei voittanut yhtäkään.

Vuonna 2017 The New York Timesin kriitikot arvioivat Münchenin vuosisadan 25 parhaan elokuvan joukkoon.

Ohjaaja Steven Spielberg

Käsikirjoittajat Tony Kusher
Eric Roth

Tuottajat Kathleen Kennedy
Steven Spielberg
Barry Mendel
Colin Wilson

Säveltäjä John T. Williams

Kuvaaja Janusz Kaminski

Leikkaaja Michael Kahn

Tuotantosuunnittelija Rick Carter

Pukusuunnittelija Joanna Johnston

Pääosat

Eric Bana
Daniel Craig
Ciarán Hinds
Omar Metwally
Mathieu Kassovitz
Hanns Zischler
Geoffrey Rush
Ayelet Zurer
Michael Lonsdale
Mathieu Amalric
Gila Almagor
Moritz Bleibtreu

Myyjä

L
Yksityishenkilö

Toimitus ja maksu

Toimitustapa:
Toimitus4,00 €
Toimitusehdot:

Lisätiedot

Sijainti:01300 VANTAA
Kunto:Hyvä
Lisätty:02.05.2026 klo 13.00
Sulkeutuu:30.08.2026 klo 12.45
Kohdenumero:643449780

Suodattimet

Myyjän muut tuotteet

Näytä kaikki

Tutustu myös näihin

Mainos