Myrkky #9 (1995)

Kuvaus
Myrkky #9 (1995)
Erittäin harvinainen 'Myrkky' sarjakuvalehden numero 9. vuodelta 1995. Päätoimittaja Antti Marttinen. Vastaava toimittaja P. Molander. Sivumäärä 52. Semic. ISSN 0788-382X. Kunto erittäin hyvä.
'Myrkky' oli suomalainen Semic:in kustantama sarjakuvalehti, joka ilmestyi vuosina 1989–2009. Se sisälsi roisia seksi-, sukupuolielin-, WC- ja eriteaiheista huumoria. 'Myrkky' oli alun perin Suomeen tuotu versio norjalaisesta 'Pyton' lehdestä, mutta ilmestyi pidempään kuin esikuvansa. Lehden toi Suomeen Tampereella toiminut Semic Kustannus (myöh. Egmont). Myrkyn vakiohahmoja olivat muun muassa Adolf, Deep Shit Junkies, Firkin ja Rocky, Hyttytytöt, Myyntimies Mynttinen, Niilo ja Ursula, Palle Runqvist, Pera Pervo sekä Rhesus Minus. Lisäksi Myrkyssä esiintyi Pornostarat, Underworld ja Namusetä, sekä satunnaisia muita rivoja sarjakuvahahmoja. Vuonna 1997 julkaistua 'Myrkky' spesiaalia mainostettiin lauseella "Sisältää aitoa virtsaa!". Kansikuvassa käytettyyn keltaiseen painoväriin todella sekoitettiin mainostemppuna pieni määrä virtsaa. 'Myrkky' oli merkittävä huumorilehti 1990-luvun sarjakuvia lukeneelle nuorisolle.
Tunnetuin Myrkyssä julkaistujen sarjakuvien piirtäjä oli englantilainen Hunt Emerson. Suuri osa sarjoista oli kuitenkin suomalaisten piirtäjien kynästä lähtöisin. Kotimaisia vakiotaiteilijoita olivat Santtu Liima (Matti Nisula), Armas Salakka ja Samuli "Samson" Lintula. Myös Juba Tuomola, Juha Vuorinen, Tuomas Kyrö, Timo Ronkainen, Milla Paloniemi ja Karri "Donotsue" Aronen tekivät eri aikoina sisältöä lehteen.
![Yamaha – Kangasmerkki (1983) [Motocross] {Iso}](https://images.huuto.net/v1/06c9/9f93164c0ddcee0779606632bd3/558062705-card.jpg)
![Lemonheads – Shame About Ray (Longbox) [1992]](https://images.huuto.net/v1/8f39/ef009fcd67515fbae816e6ab08e/556426791-card.jpg)
![Suede – A New Morning (Limited Live Edition) [2CD]](https://images.huuto.net/v1/76df/002af737fa47648ea634b4332f6/556426506-card.jpg)










