NEDS DVD
Kuvaus
Neds - Non Educated Delinquents DVD (suomikannet ja -tekstit)
Glasgow, 1970-luku: nuorella pojalla kirja kädessä. Nyrkistä tulee siis aika pian. Ohjaaja Peter Mullan yhdistää raivokkaan jengikuvauksen, klassisen brittiläisen luokkatarinan ja nuoren toivon kehityskertomuksen sujuvasti. Elokuvaa kantaa viattoman näköisen Conor McCarronin häkellyttävä roolityö Jekyll ja Hyde -väritteisenä päähenkilönä. Sekä näyttelijänä että ohjaajana Venetsiassa, Cannesissa ja Torontossa palkittu Mullan varasi itselleen helvetillisen isähahmon osan tässä kolmannessa pitkässä elokuvassaan. Nuori John McGill saa huipputodistuksen ala-asteelta, mutta joutuu yläasteella kantamaan koulusta erotetun isoveljensä syntien taakkaa sekä raahaamaan mukanaan työväenluokkaisen taustansa myllynkiveä. Opettajien syrjintä ja alituisesti joka nurkalla leijuva väkivallan kirpeä katku ajavat nuorukaisen kirjojen parista opiskelemaan kaupunkiviidakon lakeja. John menestyy uudella urallaan ja nousee katujen yläluokkaan. Mullan ajaa kaasu pohjassa päin konflikteja. Elokuva nousee lentoon lopun yliluonnollisissa jaksoissa, ja tarjoaa omalla tavallaan vapauttavan tuomion päähenkilölleen. Neds on tekijöiden lyhennelmä sanoista Non-Educated Delinquents. Englannissa jengit ottivat tarinan omakseen:
teattereissa puhkesi rähinöitä. McCarron palkittiin San Sebastianin festivaaleilla parhaana miesnäyttelijänä ja Englannissa vuoden tulokkaana.
Ensiesitysvuosi
2010
Ohjaus
Peter Mullan
Käsikirjoitus
Peter Mullan
Näyttelijät
Conor McCarron
Mhairi Anderson
Joe Cassidy
Linda Cuthbert
Alex Donald
Kuntoluokitus: Uusi muoveissa.
Käytän kuntoluokituksia
* Uusi: tuote on uusi muoveissa
* Hyvä: tuote on käytetty. Levy(i)ssä voi olla käytön jälkeä, joka ei vakuita toistoon, kansissa normaalia käyttökulumaa.
Katso myös muut myynnissä olevat kohteeni allaolevista linkeistä:
DVD
Anime Dokumentit Draama Jännitys Kauhu Kaukoitä Komedia Kotimaiset Lastenelokuvat Musiikki Scifi ja fantasia Sota ja western Toiminta Tv-sarjat Urheilu Dvd-Muut
BLU-RAY
Anime Dokumentit Draama Jännitys Kaukoitä Kauhu Komedia Kotimaiset Lastenelokuvat Musiikki Sci-fi ja fantasia Sota ja westernToiminta Tv-sarjat Urheilu Dvd-Muut
CD
Toimituskulut: 1 - 2 kpl normaalikokoista dvd- tai bd-levyä toimituskululla 3,90 €, 3 - 4 kpl 6,00 €. Suuremmat lähetykset lähetyksen koon mukaan.
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Hintaehdotukset
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.