Nicole 120 minuuttia & Tasavalta & X musiikki-DVD julkaisut
Kuvaus
Nicole - 120 minuuttia & Tasavalta & X musiikki Live DVD:t
Naarmuttomat levyt - hyväkuntoiset kotelot.
120 minuuttia DVD
Kotimainen Nicole on yhtye josta olen vähän väliä kuullut yhtä sieltä ja hieman toista täältä, yllätyin todella iloisesti kun pääsin tutustumaan bändin omakustanteena julkaiseman DVD:n sisältöön. Nicole kun jyrää kerrassaan messevästi suomenkielistä modernia metallia. Seitsemän vuotta ja yhtä monta julkaisua on kasvattanut ryhmästä myös todella tehokkaan livekoneen, mikä pääsee hyvin esille sillä 120 minuuttia –DVD rakentuu bändin Tavastian ja Provinssirockin keikkojen ympärille. 5.1 äänet pitävät huolen että musiikki kuuluu, ja kun kuvakin on tarkka ja keikat on tallennettu runsaalla määrällä kameroita se myös näkyy hyvin.
Pidemmän Tavastian keikan kappalejärjestys on rakennettu ajatuksella, ja yhtye onnistuu sopivasti vaihtelemaan tempoa jolloin junttaus vuorottelee niiden aina tarpeellisten rauhallisempien hetkien kanssa. Ainoa puoli mistä löydän narisemisen aihetta on vokalisti Ilkka Laitalan paikoin yksitotiseksi muuttuva karjuminen, sekä aavistuksen verran jäykähkö esiintyminen. Parhaimmillaan mies pesee kuitenkin Pohjois-Amerikkalaiset esikuvansa kirkkaasti, ja palkeiden tilavuudessakin tuntuu löytyvän. Bändi soittaa kokonaisuutena tiukasti yhteen, mikä oli odotettavissakin kun yhteistä historiaa löytyy jäsenten nuoresta iästä huolimatta jo melkoisesti. Parhaiksi vetäisyiksi nousevat Hiljaisuus sekä lähes Machine Headmaiseen ehdottomuuteen nouseva Kaaos, josta on DVD:llä tarjolla myös musiikkivideo.
Lyhyempi Provinssirockin setti muodostuu yhtä biisiä lukuunottamatta samasta materiaalista kuin Tavan keikka, mutta koska festarit ovat aina festareita heittää ryhmä itsensä tuleen vielä pari astetta kovemmalla asenteella. Ja tämä ei siis tarkoita sitä että Tavastian lauteilla viisikko olisi itseään turhia säästellyt. Laulaja Laitala piiskaa nyt itseään sellaiseen raivoon, että miehen terveys alkaa aivan huolestuttamaan – härtslaaginhan vokalisti tuolla tavoin vielä itselleen järjestää. Soundit ovat rahdun kovemmat ja terävämmät, mikä sopiikin metalliseen mätkeeseen oikein hyvin. Biiseistä Lahja ja keikan päättävä Kaaos nousevat ehdottomiksi huippuhetkiksi yleisönkin innostuessa välillä todella rankkaan juhlintaan.
Kiekolta löytyy kolme musiikkivideota sekä yksi ”musiikkivideo demo”, demon olisi voinut kyllä jättää poiskin. Viralliset videot muodostavat hyvin yhtenäisen sekä ehyen linjan, joka toimii ehdottomasti bändin eduksi. Lisäksi tarjolla on behind-the-scenes sekoiluja, missä – yllätys, yllätys – bisseä kuluu runsaanlaisesti. Ainoa mikä pistää pahasti silmään on toistuva yritys nauttia ohralientä ulkoisesti, hyvän alkoholin haaskausta sanon minä. Muutamaa astetta mielenkiintoisempaa on seurata studiosessioita, jotka nekään eivät tosin suju täysin raittiushenkisissä merkeissä. Tämän kaiken lisäksi DVD:ltä löytyvät vielä bändin biografia ja discografia, kuvagalleria sekä tekijöiden krediitit.
On todettava että tässä on kasassa erittäin asiallinen paketti, joka taatusti riittävällä materiaalillaan tuo tutuksi bändin nimeltä Nicole, ja erityisesti ryhmän vahvan livekunnon. Vaikka viimeaikoina nu-sana on muuttunut rumaksi sanaksi kannattaa tähän ryhmään ehdottomasti tutustua, mikäli rankempi moderni metallointi sattuu olemaan lähellä sydäntä. Yhtyeen esikuvista löytynee ainakin Pantera, Machine Head ja Korn, mutta ensisijaisesti Nicole on kuitenkin Nicole – bändi joka on luonut vuosien kuluessa täysin oman tyylinsä ja juttunsa. Erittäin asianmukainen julkaisu joka ei jää piiruakaan jälkeen alan suurten ”virallisten” julkaisujen tasosta. Suosittelen.
Tavastia-live
1 Maalaudun
2 Valve
3 Sairas Maailma
4 Kauas
5 Lähde Sydän Devootio
6 Hiljaisuus
7 Näkymätön Kirja
8 Viet Sen Pois
9 Lahja
10 Kaaos
Provinssirock-live
11 Maalaudun
12 Lähde Sydän Devootio
13 Lahja
14 Helmet Ja Kuu
15 Näkymätön Kirja
16 Kaaos
Music Videos
17 Lahja
18 Pysähdy
19 Valve
20 Kaaos
Bonus Material
21 Kilhin' & Reipsin'
22 Studio Sessiot
23 Damage "En Haluaisi Olla" Demo
24 Valve Remix & Slideshow
25 Diskografia & Biografia
Tasavalta DVD
- Provinssirock live
- Kiertuedokumentti
- Suljetut ajatukset -video
- Näin me tehtiin Suljetut ajatukset
- Suunta-video
- Näin tehtiin Suunta
- Extrat
Kokonaiskesto n.153 minuuttia.
Nicole X DVD
1. Syvyys
2. Verijäljet
3. Vallan näyttämö
4. Ajaton
5. Lahja
6. Atopia
7 Sairas maailma
8. Suunta
9. Kaaos
10. Pysähdy
11. Sanasta sanaan
12. Suljetut ajatukset
13. Piirteiden suojasta
14. Kyynelmaa
15. Lähde sydän devootio
16. Tuhottu viha
17. Valta
18. 8442
Kiertuedokumentti
8442- video
Extrat
Kokonaiskesto 152 minuuttia
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Hintaehdotukset
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.