Niklas Herlin: Ruukin avain

Osta heti
Sulkeutuu: 119pv 23h5,00 €
Kuvaus
400 vuotta suomalaista metalli- ja elektroniikkateollisuutta
"Suomalainen metalli- ja elektroniikkateollisuus alkaa ruukeista, joita ryhdyttiin perustamaan maahamme 1600-luvulla. Perustamisen taustalla voidaan nähdä kansainväliset poliittiset syyt. Ne ovat aina vaikuttaneet teollisuuteemme ja talouteemme joko suorasti tai epäsuorasti. Siksi metalli-ja elektroniikkateollisuuden historiaa ei pidä nähdä pelkkänä sivujuonteena sotien, miehitysten ja nälänhätien leimaamassa menneisyydessä. Esimerkiksi sotakorvaukset maksettiin paljolti metalliteollisuutemme ansiosta. Rauhan aikana metalli-j a elektroniikkateollisuuden merkitys on vain korostunut: sillä on saavutettu elintasoa ja kilpailukykyä.
Ilman metalliteollisuutta ei olisi elektroniikkateollisuutta. Suomalaisten taidot vaikkapa langattomassa viestinnässä tunnetaan maailmalla hyvin. Monien elektroniikkaan keskittyneiden yritysten juuret ovat kaivoksissa, ruukeissa ja konepajoissa. Yritykset ovat joutuneet suhdannevaihtelujen aikana muuttamaan tuotantosuuntaansa ja opettelemaan uusia taitoja. Parhaimmillaan ne ovat päätyneet tekemään sitä, mitä parhaiten osaavat.
Teknologiateollisuus ry:n satavuotisjuhlakirja Ruukin avain kertoo paitsi suomalaisesta metalli-ja elektroniikkateollisuudesta myös ihmisistä teollisuuden palveluksessa. Metallipajan insinööreistä ja duunareista, jotka valmistivat raudasta vaikka veturin sekä lähimenneisyyden yritysjohtajista, jotka vuosituhannen lopun pörssihuumassa tekivät virheitä ja halusivat niistä oppia."
Teknologiateollisuus ry 2003. Kovakantinen.
Hivenen kulumaa.











