NIKOLAI GOGOL »PIETARILAISNOVELLEJA»

Otava 2003, nid., 124 s., suomentanut Esa Adrian. Pientä kulumaa, kuitenkin kohtalaisen siisti pokkari.

Novellit Nenä, Päällystakki ja Hullun päiväkirja ovat Kuolleiden sielujen ohella Gogolin keskeisintä rakastetuinta tuotantoa. Hän kuvaa näissä kollegiasessorin, kirjurin, pikku konttoristin elämää kuin suurennuslasin kautta – näkyy päällystakki saumojaan myöten, nenä ja siihen eilen ilmestynyt näppylä, hiustöyhtö kirjurin päälaella, pystyssä sojottava kuin hänen käsialansa. Yhtä terävästi Gogol kuvaa ne suuret haaveet jotka murtavat ihmisen, ja taustalle hahmottuu painajaismainen kuva koneistosta joka on nämä haaveet synnyttänyt ja tuhonnut. Ihmisiä todellisempana näissä novelleissa elääkin Pietari, tsaarin Venäjän byrokraattinen sydän virastoineen ja valtakatuineen.

”Gogolin ajan Venäjän taustalla latautui kaksi aikapommia: maaorjajärjestelmä ja demokratian kaipuu, tyytymättömyys itsevaltiuteen”, kirjoittaa Esa Adrian Pietarilaisnovellien esipuheessa. Gogolin teoksista ennen muuta Päällystakki oli muutoksen kiihdyttäjiä; se aloitti koko Venäjän kirjallisuudessa uuden humanistisen ja filantrooppisen ”sorrettujen ja solvaistujen” kirjallisuuden.