Kuvaus

Nils Hövenmark: KUNNALLISMURHA. 1980 WSOY, SAPO 243. 239-sivuinen nidottu kirja, etukannessa pientä taittumaa (ks. kuva), muuten ehjä ja siisti, esilehdellä ja loppulehdellä aikaisemman omistajan nimi, ei muita merkintöjä.

Kunnallismurha (1980; Kommunaldådet 1975) on Nils Hövenmarkin viides salapoliisiromaani. Victor Swenson kumppaneineen on johtanut Svartselen kuntaa kaksikymmentä vuotta. Hyvin, ainakin omasta mielestään, mutta kerrankos politiikassa virheitä sattuu. Nyt hän on entinen kunnanjohtaja. Vuoden 1970 vaaleissa oppositio iski, sisältäpäin. Johtava demaripuolue hajosi, ja kapinalliset voittivat. Paikkakunnan entisellä voimahahmolla on aikaa kuljeksia rannoilla ja miettiä menneitä. Miten tässä nyt näin kävi? Demokraattisestihan asioista päätettiin. Kunta on näet ajautunut täydelliseen umpikujaan. Tulehtunut poliittinen ilmapiiri tihkuu skandaalinkäryä, vihaa, panettelua, uhkauksia, syytöksiä. Puhutaan etujen kähmimisestä ja lahjonnasta, pieleen menneistä sijoituksista ja väärinkäytöksistä, totuuksia, puolitotuuksia ja valheita. – Keitä olivat tämän likaisen kampanjan vetäjät, sumussa kalastelijat? Kuka kohtasi matkanpään hyisessä Svartselejärvessä viimeisenä iltana sulan veden aikaan?

 Nils Hövenmark (1922 Vilhelmina, Västerbotten – 1995 Jokkmokk, Norrbotten) oli ruotsalainen apteekkari, kirjailija ja radioesiintyjä sekä keskeinen henkilö Jokkmokk´in museoa (nykyisin Ájtte, Svenskt Fjäll- och Samemuseum) perustettaessa. Työuran hän aloitti oppilaana Vilhelminan apteekissa 1940, oli 1941–42 Umeåssa ja suoritettuaan Tukholmassa apteekkarin tutkinnon sai 1952 oman apteekin Jokkmokk´issa; 30-vuotiaana hän oli Ruotsin nuorin apteekkari. 1950-luvun puolivälissä Hövenmark aloitti vaimonsa kanssa säännölliset radiolähetykset Jokkmokkísta; studio sijaitsi apteekkirakennuksessa, jossa perhe myös asui. Kirjailijana Hövenmark oli tarkka yksityiskohdista, hänen kirjoissaan on sekä todellisia että fiktiivisiä paikkoja. Puolentoista vuosikymmenen aikana Hövenmark julkaisi 12 romaania (joista on suomennettu neljä): Döden i Svartselet (1970; Olen utelias ja kuollut 1972), Döden på Apoteket (1972; Kuolema käy apteekissa 1973), Döden på Rotaryklubben (1973), En död i kvarten (1974), Kommunaldådet (1975; Kunnallismurha 1980), Döden på Vandring (1976), Systrarna Svenssons Sybehörsaffär (1978; Dynamiittia ja ompelutarvikkeita 1981), Ensamstående Äldre Herre (1980), Vargavinter (1981), Ringlinjen (1982; Rimppalinja 1986), Adjunkt på Villovägar (1983) ja Andersson, Petterson, Lundström och Jag (1985).

 

 


 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 14 vrk 20 h 47 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

5 € Sulkeutuu 14 vrk 20 h 47 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.