Kuvaus

Nuoren Wertherin jäljillä (DVD) uusi ja muoveissa.

Jarmo Lampelan koskettavassa draamaelokuvassa Juha Kukkosen esittämä isä yrittää selvittää, millainen hänen poikansa oli.

Werther kertoo isästä ja pojasta, jotka eivät tunne toisiaan, mutta olisivat halunneet tuntea. Isä, kuvanveistäjä Viitanen ei ole nähnyt poikaansa Eeroa 15 vuoteen. Pojan olemassaolo konkretisoituu Viitaselle vasta nyt, kun hän saa kirjeitse tiedon Eeron kuolemasta. Viitasta kiinnostaa millainen Eero oli ja hän päättää mennä tapaamaan ex-vaimoaan.

Tapaamisesta alkaa Viitasen salapoliisityö. Hän tapaa Eeron tunteneita ihmisiä ja yrittää muodostaa kuvan millainen tästä oli kasvanut. Yllätyksekseen hän saa tietää, että Eero oli muuttanut Suomenlinnaan, Viitasen kotisaarelle, aikomuksenaan tulla tapaamaan isäänsä. 

Elokuva on surullisesta lähtötilanteestaan huolimatta lämminhenkinen ja koskettava rakkaustarinan kuvaus sekä isän vapautumistarina vuosia mieltä painaneesta hylkäämisen taakasta.

Ohjaus ja käsikirjoitus: Jarmo Lampela

Näyttelijät: Jyri Ojansivu, Iina Kuustonen, Juha Kukkonen, Ona Kamu, Santtu Karvonen, Aarni Kivinen, Meri Nenonen, Timo Tuominen, Asko Vaarala

Valmistumisvuosi: 2013

Kesto: 1 h 31 min

Kuva: Anamorphic Widescreen 2.39:1

Ääni: Suomi - Dolby Digital 5.1

Tekstitys: Englanti, ruotsi

Kotelon kansien kieli: Suomi 

Alue: 2 (eurooppa)

Bonukset

  • Musiikkivideo
  • Traileri
Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 14 vrk 11 h 15 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

9,90 € Sulkeutuu 14 vrk 11 h 15 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.