Oi ihana toukokuu -DVD.UUSI

Item image
1 / 1
UusiLahti

Osta heti

Sulkeutuu: 25pv 2h

79,90 €

Kuvaus

Kuvaus

  Oi ihana toukokuu / The Darling Buds of May (6DVD)

Leppoisa draamakomedia Oi ihana toukokuu kertoo hyväsydämisen romukauppiaan Sidney Charles 'Pop' Larkinin, hänen rehevän rouvansa Man sekä koko sekalaisen suurperheen edesottamuksista.

Pop ja Ma elävät 1950-luvun englantilaisessa maalaiskylässä, epätyypillisesti avoliitossa ja pärjäilevät omalla kotitilallaan omintakeisella tyylillä, joskus lain tiukkaa kirjainta hieman venyttäen.

Pennitön uneksija Larkin ei toki ole, sillä perhe matkustaa välillä ulkomaille asti, mutta oman aikansa pätkätyöläiseksi häntä voisi kyllä kutsua. Uudet liikeideat vievät miehen ajoittain mennessään, ja sama tuntuu periytyvän isältä tyttärelle.

Verottajan kanssa Pappa Larkin ei ole juurikaan asioinut, ja niinpä verovirasto lähettää virkaintoisen nuorenmiehen häntä tapaamaan.

Pappa Larkinia näyttelevä David Jason ja Mamma Larkinia näyttelevä Pam Ferris tekivät roolihahmoistaan unohtumattoman hauskat.

Erityismaininnan ansaitsee perheen tyttärenä Mariettena säväyttänyt walesilaissyntyinen 21-vuotias Catherine Zeta-Jones, josta tuli sittemmin yksi valkokankaan tähdistä.

Sisältää sarjan kaikki kolme tuotantokautta (yhteensä 20 jaksoa).

Perustuu: H. E. Batesin romaaneihin

Pääosissa: David Jason, Pam Ferris, Catherine Zeta-Jones, Philip Franks, Stephanie Franks, Christina Giles, Katherine Giles, Rachel Bell, Ross Marriott, Ian Tucker, Abigail Rokison, Moray Watson, Daisy-may Bates

Valmistusvuosi: 1991 - 1993

Kesto: 15 h 20 min

 

HUOM:  Postin kautta toimitus ainoastaan!.L 8

 

Löydät muut kohteeni kategorioittain alla olevista linkeistä:

DVD:

Draama | Toiminta | TV-sarjat | Jännitys | Kauhu | Komedia | Lastenelokuvat | Sota ja western | Kotimaiset | Scifi ja fantasia | Musiikki | Dokumentit | Anime | Urheilu | DVD - Muut | Kaukoitä

Blu-ray:

Toiminta | Kauhu | Jännitys | Scifi ja fantasia | Draama | Komedia | Sota ja western | TV-sarjat | Lastenelokuvat | Kotimaiset | Musiikki | Dokumentit | Blu-ray - Muut | Anime | Kaukoitä

Myyjä

h
Yksityishenkilö

Toimitus ja maksu

Toimitustapa:
Toimitus6,00 €
Toimitusehdot:

Lisätiedot

Sijainti:15100 LAHTI
Kunto:Uusi
Osasto:TV-sarjat
Lisätty:01.08.2026 klo 13.14
Sulkeutuu:29.11.2026 klo 21.14
Kohdenumero:649558214

Myyjän muut tuotteet

Näytä kaikki
Mainos

Tutustu myös näihin