Kuvaus

KLIKKAA KUVA ISOMMAKSI

 

HYVÄSSÄ ISKUSSA oleva  ensipainos ANTERO "Antza" Mertaranta diggareille.

 

Petri Nevalainen: SIINÄPÄ SE! Antero Mertarannan kanssa urheilun kulisseissa

2000-luvun suvereeniksi sinivalkoiseksi selostajaääneksi noussut Antero Mertaranta ponnahti koko kansan tietoisuuteen viimeistään vuoden 1995 jääkiekon MM-kisojen voittoisan finaalin selostajana. Mertaranta ei kuitenkaan ole vain jääkiekkoselostaja ja TV2:n Se on siinä -ohjelman juontaja. Entinen peruskoulunopettaja ja keikkamuusikko tarkkaili urheiluelämää kenttätasolta jo kauan ennen selostaja-uransa alkua: yksi Mertarannan suuria rakkauksia on ollut pesäpallon pelaaminen sarjatasolla. Myöhemmin hän on tutustunut urheiluun kiiltävän julkisivun taakse yli kymmenvuotisen selostajauransa aikana. Hän on selostanut olympialaisissa, iloinnut yleisurheilun MM-kisoissa, eläytynyt ikimuistoisesti Englannin liigan jalkapallo-otteluihin ja muutenkin pitänyt selostajiemme lippua korkealla kymmenissä muissa urheilutapahtumissa Suomessa ja maailmalla. Petri Nevalaisen erilaisessa urheilukirjassa selostajalegenda pohtii ja kritisoi urheiluelämän ilmiöitä ja itsestäänselvyyksiä - ja kertoo luonnollisesti joukon hulvattomia tarinoita urheilun ja mediamaailman kulissien takaa.


Ajatuskirjat

1. painos

Gummerus Kirjapaino Oy - Jyväskylä 2005

 

VOITTOHUUTO ja PK. 3,25 TILILLE JA PAKETTI POSTIIN.

PK.  on viitteellinen ja se veloitetaan ostohetkellä POSTI:N hinnaston mukaan. POSTI vain tuntuu nostavan hintoja niin tiheään, että kohteessa saattaa olla jo huudon päättyessä "vanha Postitus hinta" :-) Edelliset korotukset olivat: 02/16, 02/15, 01/14, 06/13 ja 10/12

PS. Valitettavasti en ole ennustaja, enkä ole myöskään postissa töissä,  joten en voi tietää noista korotuksista ennakkoon, mutta  pyrin silti  aina pitämään tiedot ajan tasalla, mutta minulla on vaan niin paljon kohteita myynnissä, että ei toivoakaan aina korotusten tullen päivittää tietoja ajan tasalle, siinä menisi nääs päiviä / viikkoja.
 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korko 0 %, kulut 0 €
Kuukauden kuluton maksuaika ostoksille.

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Osta heti

3,95 €
tai
Sulkeutuu 73 vrk 13 h 22 min

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

3,95 € Sulkeutuu 73 vrk 13 h 22 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.