Päivän Harri - Susanna Alakoski




Osta heti
Sulkeutuu: 41pv 19h8,00 €
Kuvaus
Päivän Harri - Susanna Alakoski
Schildts & Söderströms 2012
175 sivua ; 22 cm
Trilogian ensimmäinen osa
Päivän Harri kertoo kymmenvuotiaan Tiia-tytön arjesta perheessä, johon kuuluu hänen lisäkseen vain isä. Tiian äiti on kuollut kun Tiia oli vasta neljävuotias. Tiian paras kaveri on samanikäinen Peggy, joka asuu puolestaan kaksin äitinsä kanssa. Tiia kärsii pahasta allergiasta ja Peggy vieläkin pahemmasta. Yhdessä tytöt osallistuvat Junioriviisujen karsintoihin allergia-aiheisella omatekoisella kappaleella. Peggyn kanssa Tiia on kehittänyt oman kielenkin. Tiian isä on suomenruotsalainen ja osittain siksi Tiia on kiinnostunut kielistä, puhuuhan hänen isänsäkin ruotsia niin omituisesti.Tiian arki on aineellisesti niukkaa, mutta täynnä ilon aiheita. Perhe on perhe, vaikka siihen kuuluisi vain kaksi jäsentä.Kirjassa käsitellään vaikeita ja tärkeitä asioita, jotka ovat tuttuja Alakosken aiemmista kirjoista, kuten kuolemaa, rakkautta, ystävyyttä, sukupuolta ja luokkaa sekä luokkahuoneessa että sen ulkopuolella, mutta humoristisesti ja lapsen kielellä.
Tiia Peggi ruotsinsuomalaiset koululaiset ystävyys ihastus äidittömyys ruotsinsuomalaiset Ystad nuortenkirjallisuus lastenkirjallisuus sarjakertomukset koululaisromaanit















