Pekka Antikainen : Viimeiset Lohitalonpojat





Kuvaus
Teoksen nimi : Viimeiset lohitalonpojat = The last Salmon fising farmes. Sidottu , kuvakannet (kovakantinen) . Kuntoluokitus kiitettävä .
Kirjan koko 29,5 x 25cm , pääty 2cm ja lukusivuja 111 .
Valokuvat Pekka Antikainen . Teksti Päivi Alasuutari .
Kirjapaoino Osakeyhtiö Kaleva Oulu . Ensimmäinen painos . Painovuosi 1998 . Kustantaja Pohjonen .
Esipuhe:
Kun historian mahtavin lohijoki hiljeni Isohaaran voimalaitoksen valmistuttua vuonna 1948 , vain vanhat valokuvat jäivät museoiden arkistoihin todistamaan Kemijoen lohisaalista. Vuosikymmenten kuluessa näytti siltä, ettei lohenkalastuskulttuurilla ole mitään mahdollisuuksia ja se painui unholaan. Ne harvat, jotka lohta vielä kalastivat, pitivät sen tarkasti omana tietonaan. Kemijoen velvoiteistutukset alkoivat vasta 1080-luvalla. Niiden ansiosta lohikannat alkoivat elpyä.
Minä tulin 1983 ensimmäisen kerran kuvausmatkalle Kemiin. Olisin halunnut päästä kuvaamaan Kemijokisuulle lohenkalastusta, mutta minua ei huolittu matkaan. Silloin en viellä ymmärtänyt syytä noin suureen kalasaaliiden salailuun. Kolmetoista vuotta myöhemmin aloittaessani tämän kirjan kuvauksia minut jätettiin vielä ensimmäisenä päivänä kuivalle maalle, mutta jo seuraavana onnistuin pääsemään mukaan oikeaan lohiveneeseen. Nyt Perämeren rannikko on avautunut minulle aivan uudessa valossa. Olen oppinut arvostamaan kolmen jokisuun Torniojoen, Kemijoen, ja Simojoen muodostamaa merialuetta, johon on vuosisatojen saatossa kehittynyt luonnon ja ihmisen tasapainoinen vuorovaikutussuhde. Se on vieläkin nähtävissä Perämeren viimeisissä lohitalonpojissa. Tässä kirjassa olen päässyt kuvaamaan entisaikojen kaltaisia lohisaaliita ja vanhojen lohenkalastajasukujen viimeisiä edustajia esi-isiltään perityillä pyydystyspaikoilla. Minun valokuvissani ei enää kuitenkaan kalasteta villiä lohta, vaan tämän päivän kalastussaaliit ovat peräisin velvoiteistutuksista.
Oulussa 8 Huhtikuuta Pekka Antikainen.
Kirjan ostajalle postikulut.
Halutessasi voidaan yhdistellä ostoja samaan pakettiin, jos löytyy muutakin ostettavaa.
Myyjä
Toimitus ja maksu
Huutohistoria
Ei huutoja vielä.


















