Pentti Holappa - Miehen suudelma (nid.)


Osta heti
Sulkeutuu: 11pv 19h12,00 €
Kuvaus
”En hävennyt taipumustani, mutta varoa tietysti piti. Jouduin etsimään seksuaalista tyydytystä surkeissa oloissa, sillä tuohon aikaan miehet tapasivat toisiaan pisuaareissa. Ei Suomessa ollut silloin mitään homobaareja.”
Miehen suudelma on Finlandia -palkitun kirjailijan ja runoilijan ja entisen kulttuuriministerin avoin muistelmateos. Pentti Holappa vie lukijansa matkalle lapsuuden maalaismaisemista 1960-luvun Pariisiin, työläiskulttuurista kotimaiseen kulttuuriälymystöön – tiennäyttäjinä runous, rakkaus ja miesten välinen ystävyys. Millaista oli selviytyä homoseksuaalina aikana, jolloin homous oli sekä rikos että sairaus? Minkälaista vastustusta ja kiinnostusta erilaisen rakkauden maailma on vuosikymmenien saatossa herättänyt ihmisissä? Aistiherkkyys läpivalaisee tekstiä, jossa eroottinen lataus yhdistyy tunnelmien yksityiskohtiin.
Pentti Holappa on aiemmin käsitellyt arkoja aiheita romaaneissaan ja runoissaan. Miehen suudelmassa 85-vuotiaalla kirjailijalla ei ole enää mitään salattavaa.
Kuvan pehmytkantinen kirja. Isompi kuin pokkarikoko.
KUNTO oikein hyvä käytetty. Ei merkintöjä. Pientä vinoutta selässä.
TOIMITUS kirjepostin mukana (suojataan paperilla mahdollisuuksien mukaan). Kirjeissä ei ole seurantaa.
Kuuskulma toimii ainoastaan verkossa. Tuotteissa ei siis ole noutomahdollisuutta. (Lukisithan muutenkin ohjeistuksen - sekä esimerkiksi postitusaikatauluihini liittyvät tiedot ohesta.)
---------- VK kirjallisuus















