Perinnemestari

Item image
Suosittu tuote1 / 1
UudenveroinenFörby

Huutokauppa

Korkein huuto0 huutajaa

0,00 €

+ palvelumaksu 0,00 €

13pv 20h

Sulkeutuu

Kuvaus

Perinnemestari on vanhojen rakennusten korjaamiseen liittyvä hanke, joka käynnistyi suunnittelulla vuonna 2007. Keväällä 2008 tuotantoyhtiö Mediatehdas Dakar allekirjoitti sopimukset Yleisradion ja Cursorin (Kotkan-Haminan seudun kehitysyhtiön) kanssa. Yhteistyön ansiosta voitiin aloittaa sekä 10-osaisen televisiosarjan että www-sivuston tekeminen. Televisiosarja Yle TV1:ssä alkoi 20.8.2009 ja hieman ennen tätä avattiin www-sivut täydessä laajuudessaan.

(Pahoittelen suuresti ilmoituksessa olevan kuvan laatua. Tuotteen laatu on kuitenkin loistava ja sehän se pääasia onkin.)

Käytän ”Huuto Turvaa”: Koska olen aikanaan joutunut huijareiden kynsiin. Myyn kahta eri kokoelmaa ja olen suostunut hoitamaan tämän, vain Huuto Turva uudistuksen takia. Toivon että kunnioitat päätöstäni ja maksat huutosi Huuto Turvan mukaisesti 3 vrk:n sisällä. Jos samaan kirjekuoreen saadaan laitettua kaksi elokuvaa, laitan toisen elokuvan sisälle 5€ setelin. Näin saadaan kompensoitua ylimääräinen postikulu, jonka olet joutunut maksamaan. Pyrin katsomaan onko samalle ostajalle tulossa toinen vuorokauden aikana toinen huuto, jolloin saadaan kaksi leffaa samaan kuoreen. Pitkiä aikoja en voi odottaa, koska lähetysten virheriski kasvaa. Tavoitteeni on postittaa lähetykset päivittäin. Lisään elokuvia myyntiin viikoittain. Toivon että jos et hyväksy Huuto Turvan mukaista kaupankäyntiä, et myöskään huutaisi pilailu huutoja. Pilailu ja maksamattomat huudot vaikeuttaa merkittävästi kauppojen seuraamista, kun pilailu huutoja ei saa poistettua listauksesta. Kiitos ja hyviä kauppoja.

Myyjä

h
Yksityishenkilö

Toimitus ja maksu

Maksutapa:Huuto Turva
Toimitustapa:
Myyjä toimittaa5,00 €

Huutohistoria

Ei huutoja vielä.

Lisätiedot

Minimikorotus:1,00 €
Sijainti:25640 FÖRBY
Kunto:Uudenveroinen
Osasto:TV-sarjat
Lisätty:22.07.2026 klo 21.00
Sulkeutuu:06.08.2026 klo 17.38
Kohdenumero:648286627

Suodattimet

Myyjän muut tuotteet

Näytä kaikki

Tutustu myös näihin

Mainos