Kuvaus

kovakantinen erittäin hyväkuntoinen kirja v 2009

sivuja 643 kirja 

Ensimmäisestä maailmansodasta piti tulla vain sattuman sanelema suuri seikkailu. Eri maident joukot matkasivat hymyssä suin kohti tuntemattomia taistelukenttiä torvisoittokuntien ja hurraavien kansanjoukkojen saattelemina, nopean voiton suoma uljas kotiinpaluu mielessään. Neljä vuotta myöhemmin voitiin miljoonia sotilas- ja siviiliuhreja vaatinut suuri sota - aseteknologian huimaa kehitysharppausta lukuun ottamatta - todeta täysin turhaksi. Rottien täyttämät saviset juoksuhaudat ja suhteettomin miestappioin saavutetut mitättömät aluevaltaukset jäivät päällimmäisinä mieliin sodasta, jonka hurmoksessa jo kylvettiin toisen maailmansodan katkera siemen.

Peter Englundin uutuusteos on kaikkea muuta kuin tavanomainen sotatieteellinen selonteko maailmansodan kuuluisimmista taisteluista. Sodan kauneus ja kauheus perustuu eri puolilla rintamia taistelleiden, tuntemattomiksi tai unhoon jääneiden tavallisten rivimiesten ja -naisten päiväkirjamerkintöihin, muistelmiin ja kirjeisiin, joita tekijän laajat alaviitteet faktuaalisesti täydentävät.

Yhdeksäntoista valitun kertojan toiveista, peloista ja sodan arkisen viheliäisyyden kuvauksista kasvaa moniäänisyydessään vaikuttava kollektiivinen päiväkirja; eräänlainen ruohonjuuritason sotahistoria vailla vertaa. Romaanimaisesti etenevän teoksen päähenkilöitä ovat muiden muassa 12 vuotias saksalainen koulutyttö, ratsumiehenä osmanien armeijassa palvellut eteläamerikkalaismies, Italian armeijan vuoristojääkäri sekä serbien sotajoukkoihin autonkuljettajaksi pestattu australialaisnainen. Suomalaisessa laitoksessa on mukana myös Venäjän sotavoimissa ansiokkaasti palvellut suomalaisupseeri.

hakusana,ensimmäinen maailmansota, wsoy,sota

kv22

 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 36 vrk 12 h 12 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

15 € Sulkeutuu 36 vrk 12 h 12 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.