Kuvaus

Kaupunkien suurten umpikorttelien sisällä, rakennusmuurien kätköissä, on suojaisia ja usein laajojakin piha-alueita. Nämä pihat ovat valitettavan harvoin sellaisessa käytössä, johon kaavoittajat ja arkkitehdit ovat ne alunperin ajatelleet. Avariksi ja yhtenäisiksi suunnitellut ulkotilat on pilkottu raja-aidoin ja täytetty erilaisilla rakennelmilla tai asfaltoitu parkkipaikoiksi.

Kokenut kaupunkisuunnittelija ja arkkitehti
Mikko Mansikka on tutkinut, miten kaupunkien laiminlyödyt korttelipihat voidaan palauttaa alkuperäiseen käyttöönsä eli asukkaitten virkistykseen. Onnistuneet esimerkit muista Pohjoismaista osoittavat, että kaupungin, kiinteistöjen ja asukkaiden yhteistyöllä ja hyvällä suunnittelulla on mahdollista toteuttaa monenlaisia ihmisläheisiä ja luonnonmukaisia ratkaisuja.

Kirjassa käydään läpi kaupunkipihojen historiaa ja uusia, ekologisia suunnitteluperiaatteita sekä annetaan ohjeita onnistuneen pihahankkeen valmisteluun ja läpiviemiseen. Kirja on suunnattu erityisesti taloyhtiöille, asukasyhdistyksille ja kaikille kaupunkipihojen elävöittämisestä kiinnostuneille.

Mikko Mansikka. Kuvan kirja. Sidottu / kovakantinen kuvakannella.

KUNTO oikein hyvä / erinomainen 

TOIMITUS tapahtuu kirjepakettikuljetuksena. (Paketeissa on seuranta. Tilaus suojataan asiallisesti.)

Kuuskulma on ainoastaan verkkokauppa. Tuotteissa ei ole noutovaihtoehtoa. (Luithan myös toimitusehdot ja -aikataulut.)

--------   (PK) L.ARKKITEHTUURI YM.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti


8,50 €
Sulkeutuu 92 vrk 16 h 24 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

8,50 € Sulkeutuu 92 vrk 16 h 24 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.