Pirkko Sallinen-Gimpl: Karjalainen keittokirja (1. painos)

1. painos, 2000, sidottu, kuvakansi, sivumäärä 344

Hyväkuntoinen karjalaisen ihmisen keittokirja.

Karjalan keittiö on ollut - ja on edelleen - runsas ja monipuolinen. Siinä tuntuvat vahvoina venäläiset vaikutteet. Karjalassa keittiön keskipiste on ollut uuni. Siellä ovat paistuneet monenlaiset leivät, kakut, piirakat, kakkarat, pyöröt ja kukkoset ja leivonnan jälkilämmössä hautuneet mehevät uunipödit, joista koko Suomessa tunnetaan karjalanpaisti. Kasviksia ja sieniä on Karjalassa vahvemmin käytetty monipuolisemmin kuin muualla Suomessa.

Karjalaisen keittokirjan aineisto perustuu kymmenkunta vuotta sitten tehtyyn kyselyyn, joka oli suunnattu sekä luovutetun Karjalan että nykyisen Etelä- ja Pohjois-Karjalan asukkaille. Tekijä on laatinut perinne-ruoista nykysovelluksia, ottaen onnistuneesti sähköhellalla kerrostalon keittiössä. Tunnetu karjalaisruokien lisäksi mukana on runsaasti paikallisia erikoisuuksia. Kirjassa esitellään myös karjalaista kulttuuria, tapoja ja juhlia.

Karjalaisessa uunissa ovat paistuneet monenlaiset leivät, kukot, piirakat ja kukkoset. Leivonnan jälkilämmössä ovat hautuneet mehevät uunipotit, joista tunnetuin on karjalanpaisti. Kasviksia ja sieniä on Karjalassa käytetty monipuolisemmin kuin muualla Suomessa.

Tekijä on laatinut perinneruoista nykysovelluksia, ja tuttujen karjalaisruokien lisäksi mukana on paikallisia erikoisuuksiakin. Kirjassa esitellään myös karjalaista kulttuuria, tapoja ja juhlia.

Fil.tri Pirkko Sallinen-Gimpl rakensi 1988 järjestetystä karjalaisen ruokaperinteen kyselystä kirjamammutin nimeltään Karjalainen keittokirja (Tammi), jonka ensimmäinen painos ilmestyi 2000.

Kirjan alussa on mielenkiintoinen katsaus karjalaiseen ruokakulttuuriin ja sen leviämiseen toisen maailmansodan jälkeisten siirtokarjalaisten myötä muualle Suomeen. Sitten käydään ruoka-aines toisensa jälkeen läpi ohjeita leipiin, kukkoihin, piirakoihin, kasvis-, liha-, kala- ja muihin ruokiin. Kirja päätyy vuotuisjuhlaruokiin ja vainajien muistoruokiin.

Lukija näkee kirjan lopussa enteen: jos karjalaista ruokaperinnettä ei ruveta pikapuoliin esittämään modernisti ja muuten kuin kaikki Impilahden, Jääsken ja Terijoen ruokareseptit kertoen, meille ei kohta jää Karjalasta muuta kuin piirakat, paisti ja olut.

Kirjassa on paljon hyvää: mm. havainnolliset piirrokset auttavat nakkisormisiakin leipureita tekemään piirakoita ja ummistamaan kukkoja.

Kirjan sadoista tai tuhansista ohjeista puuttunee ainoastaan oravakukko.

Pirkko Sallinen-Gimpl 1940 - 2022 In memoriam

Evakkoperinne kiinnosti Pohjois-Karjalassa syntynyttä Pirkkoa jo opiskeluajan alussa. Haastattelututkimus eteni laajempaan tutkimukseen 1965-75. Sen yhteydessä hänen tehtävänään oli selvittää olisiko mahdollista säilyttää siirtokarjalainen identiteetti uudessa ympäristössä, jossa karjalaiset olivat vain pieni vähemmistö. Näihin aikoihin karjalainen siirtolaisuus oli ”unohdettu”, eikä Karjalan luovutuksesta pahemmin puhuttu.

?Pirkko Sallinen-Gimpl väitteli 1994. Väitöskirja Siirtolaiskarjalaisten sopeutuminen – suomalainen selviytymistarina osoitti kuinka karjalaiset säilyttivät kulttuurinsa vieraassa ympäristössä. Karjalaisten sijoittuminen kanta-Suomeen oli osaltaan tuonut yleiseen tietoisuuteen suomalaisen kulttuuriperinteen itäiset arvot. Kahden kulttuuripiirin kohtaaminen johti mielenkiintoiseen vuorovaikutukseen, jossa siirtokarjalaiset jatkoivat omia perinteitään, mutta omaksuivat samalla piirteitä uudesta ympäristöstä.

?Pirkko Sallinen-Gimplen mittava kirjallinen tuotanto ja luentotoiminta kattoi karjalaisuuden tapakulttuuria ja ruokakulttuuria myöten. Virkki käsityömuseo karjalaisine käsitöineen ja ennen kaikkea karjalaisuutta vaaliva Tyyne-Kerttu Virkki muodostuivat hänelle läheisiksi. Pirkko Sallinen-Gimpl antoi panoksensa museon ohjelmiin. Tyyne-Kerttu Virkin merkitystä karjalaisen kulttuurin ylläpitäjänä hän analysoi artikkelissa ”Tyyne-Kerttu Virkki ja karjalaisuus” muistojulkaisussa ”Taitoa tarvitaan -kutsumukselle uskollinen elämäntyö”, Helsinki 2007 (Luettavissa verkkosivuilla). Pirkko Sallinen-Gimplen julkaisuista mainittakoon mm ”Elävä karjalaisuus”, ”Karjalainen keittokirja” 1988, ”Karjalainen nainen” 2013, ”Muolaan morsei ja sulho evakkoreellä Hämeeseen” 2018, ja viimeiseksi jäänyt ”Suuri karjalainen piirakkakirja” SKS 2021.

?Karjalaisuuden määritelmää Pirkko Sallinen-Gimpl kiteytti juhlapuheessa Pälkjärven pitäjäseuran 70-vuotisjuhlassa, 7.7.2019: ”Karjalaisuus elää ajassa. Karjalaisuuden tulkinta voi muuttua ajan kuluessa tai ainakin eri korostukset nousevat esiin. Toisinaan on palattava perusasioihin. Tuntuu siltä, että entistä useammin joutuu selittämään ulkopuolisille, mitä Karjala oli, että se kuului Suomeen, että Suomessa on syntynyt siirtokarjalainen identiteetti yhteisen karjalaisen identiteetin yhdeksi ulottuvuudeksi ja että se jatkuu tulevaisuuteen. Sukupolvesta toiseen tiedetään näistä juurista ja se säilyy rikastuttavana ja myös evakuoinnin ja uudelleen sijoittumisen vaikeuksista huolimatta toiveikkaana, iloisena ja myötämielisenä, rakkaana ja rakastavana karjalaisuuden henkenä tulevaisuuteen”.

Sallinen-Gimpl teki merkittävän ja pitkäjänteisen uran karjalaisen kulttuurin tutkijana, tallentajana ja puolestapuhujana. Erityisesti häntä kiinnostivat perheen historia, naisen ja lasten asema, käsityö- ja ruokaperinne sekä karjalaiset tavat. Hän oli tuottelias kirjailija ja pidetty luennoitsija, jota kutsuttiin puhumaan karjalaisesta ruokakulttuurista, kansallispuvuista ja vuotuisperinteistä.

Sallinen-Gimpl opiskeli suomalais-ugrilaista kansatiedettä Helsingin yliopistossa. Osana opintojaan hän teki kenttätöitä siirtokarjalaisten parissa. Tutkijana hän keskittyi itäisen ja läntisen kulttuurin kohtaamiseen sotienjälkeisessä Suomessa. Häntä kiinnosti, kuinka karjalainen aineellinen ja henkinen perinne säilyivät jouduttuaan kosketuksiin muun suomalaisen kulttuurin kanssa.

Ilmeni, että osa siirtokarjalaisten perinteistä, kuten virpominen, rotinoiden vieminen ja ruokaperinne, säilyi vahvana, kun taas osa tavoista hiipui tai muuntui uudessa ympäristössä. Siirtokarjalaisten kulttuuria hän käsitteli teoksessaan Elävä karjalaisuus (1987), väitöskirjassaan Siirtolaiskarjalaisten sopeutuminen – suomalainen selviytymistarina (1994) sekä myöhemmin lukuisissa tietokirjoissa.

Hän toimi kansatieteen laitoksen assistenttina, opettajana, Suomen kansankulttuurin kartaston toimittajana sekä puheenjohtajana Karjalaisen perinteen työryhmässä, joka tallensi erilaisin kyselyin karjalaisen siirtoväen perinnettä.

Sallinen-Gimplin ollessa 6-vuotias – omien sanojensa mukaan heti, kun nenä ylettyi pöydänreunalle – hänen äitinsä alkoi opettaa tyttärelleen karjalaista piirakanleivontaa. Pirkosta kehittyikin karjalaisen ruokaperinteen arvostettu asiantuntija. Karjalainen keittokirja vuodelta 2009 on alan klassikkoteos. Viime syksynä ilmestynyt Suuri karjalainen piirakkakirja käsittelee karjalaisia piirakoita kulttuurisena ilmiönä. On harvinaista, että vähemmistökulttuurin ruokaperinne leviää valtaväestön keskuuteen tullen lopulta koko kansan yhteiseksi omaisuudeksi, kuten kävi karjalanpiirakalle.

Sallinen-Gimplin elämäntyö jatkuu hänen kirjoissaan ja nuoren polven karjalaisissa. Hän piti tärkeänä karjalaisen perinteen välittämistä lapsille ja nuorille, jotta he saisivat ”innoitusta karjalaisuuden ehtymättömille lähteille”. Hän näki karjalaisuuden tulevaisuuden olevan nuorissa. Karjalainen Nuorisoliitto ja Helsingin yliopiston Karjalainen Osakunta olivat tärkeitä, ja osakunnan hiljattain myöntämä kunniajäsenyys ilahdutti häntä suuresti.