Platoon - Nuoret sotilaat / Wall Street: Money Never Sleeps


Osta heti
Sulkeutuu: 59pv 6h1,90 €
Kuvaus
Kaksi Oliver Stonen ohjaamaa elokuvaa tupla-DVD:llä. Pientä käyttöjälkeä, mutta kunto kuitenkin hyvän puolella.
Platoon – nuoret sotilaat (engl. Platoon) on vuonna 1986 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen sotaelokuva, jonka on ohjannut Oliver Stone. Elokuvan pääosissa esiintyvät Tom Berenger, Willem Dafoe ja Charlie Sheen. Elokuva sai neljä Oscar-palkintoa.
Platoon – nuoret sotilaat on yksi tunnetuimmista Vietnamin sodasta kertovista elokuvista. Se on myös elokuvaohjaaja Oliver Stonen kuuluisimpia teoksia.kenen mukaan? Platoon – nuoret sotilaat kuvaa Vietnamin sotaa yhdysvaltalaisen jalkaväensotilaan näkökulmasta näyttäen sodan julmuuden.
Wall Street: Money Never Sleeps on vuonna 2010 julkaistu yhdysvaltalainen draamaelokuva, jonka ohjasi Oliver Stone. Elokuva on jatko-osa vuoden 1987 elokuvalle Wall Street – rahan ja vallan katu. Michael Douglas näyttelee jälleen Gordon Gekkoa, jonka esittämisestä hänet palkittiin edellisellä kerralla parhaan miespääosan Oscar-palkinnolla. Muissa rooleissa esiintyvät muun muassa Shia LaBeouf, Josh Brolin, Carey Mulligan, ja Frank Langella; myös Charlie Sheen vierailee Bud Foxin roolissa.
Myyjä
Toimitus ja maksu
Lisätiedot
Suodattimet













