Poliisin poika

Item image
1 / 1
UudenveroinenFörby

Huutokauppa

Korkein huuto0 huutajaa

2,00 €

+ palvelumaksu 0,47 €

14pv 5h

Sulkeutuu

Kuvaus

Poliisin poika on vuonna 1998 julkaistu televisioelokuva, joka perustuu Jari Tervon samannimiseen romaaniin. Elokuvan on ohjannut Tapio Piirainen.

Elokuva on esitetty televisiossa vuosina 1998, 2000, 2010, 2015 ja 2018. Elokuvasta on julkaistu kirjastotallenne ja DVD-elokuva.

Pikkurikollinen Trampas pääsee vankilasta ja alkaa heti suunnitella uusia keikkoja naisystävänsä yksinkertaisen veljen Lepsun kanssa. Pankkiryöstöön he saavat kumppaneiksi myös Trampaksen raskaana olevan naisystävän ja kuljettajaksi Ruandasta pakolaisena tulleen Jussen.

(Pahoittelen suuresti ilmoituksessa olevan kuvan laatua. Tuotteen laatu on kuitenkin loistava ja sehän se pääasia onkin.)

Käytän ”Huuto Turvaa”. Toivon että kunnioitat päätöstäni ja maksat huutosi Huuto Turvan mukaisesti 3 vrk:n sisällä. Jos samaan kirjekuoreen saadaan laitettua kaksi elokuvaa, laitan toisen elokuvan sisälle 5€ setelin. Näin saadaan kompensoitua ylimääräinen postikulu, jonka olet joutunut maksamaan. Pyrin katsomaan, onko samalle ostajalle tulossa toinen vuorokauden aikana toinen huuto, jolloin saadaan kaksi leffaa samaan kuoreen. Pitkiä aikoja en voi odottaa, koska lähetysten virheriski kasvaa. Tavoitteeni on postittaa lähetykset päivittäin. Lisään elokuvia myyntiin viikoittain. Pyrin pakkauksissa suojaamaan elokuvat kuplamuovilla. Kiitos ja hyviä kauppoja.

Myyjä

h
Yksityishenkilö

Toimitus ja maksu

Maksutapa:Huuto Turva
Toimitustapa:
Myyjä toimittaa5,00 €

Huutohistoria

Ei huutoja vielä.

Lisätiedot

Lähtöhinta:2,00 €
Minimikorotus:1,00 €
Sijainti:25640 FÖRBY
Kunto:Uudenveroinen
Osasto:Kotimaiset
Lisätty:26.09.2026 klo 11.28
Sulkeutuu:10.10.2026 klo 17.38
Kohdenumero:653309513

Suodattimet

Myyjän muut tuotteet

Näytä kaikki
Mainos

Tutustu myös näihin