Postikortti 3 kpl, saksalaisia laivasto merimies vanhoja




Kuvaus
Vanhin kortti on Keisarillisen Saksan laivasto matruusi tervehtii, huomaa lipun värit; Saksan Keisarin värit, musta, valko ja puna. Saksalaiseen tyyliin tervehdittiin, Saksa ei ollut mikään merimahti valtio, kortti lienee vuodelta 1900-1913, ennen 1. Maailmansotaa. Pääsiäiskortti vuodelta 1934. Mustavalko kortti Hampurista, arvelu 1950 luku ja esittää vedenkantajaa, vesi kannettiin asuntoon ja lapset kiusasivat vedenkantajaa huutamalla Hummel -Hummel, ja tämä vastasi Mors Mors, iso rapu Hummer oli idea.
Keisarin värit otti käyttöön Saksan hakaristi aikakaudella maan propaganda ministeri Göbbels, ne olivat tuttuja ja perinteisiä. Kun aikanaan alkoi raaka 2.Maailmansota, niin rauhan palattua Eurooppaan, Saksan lipun värit piti muuttaa, valkoinen väri pois ja sen tilalle kulta.. Kullanväri korvattiin lipussa keltaisella värillä.
Merimahti valtio Euroopassa on Espanja, Britannia, Ranska ja tietenkin suurvalta Venäjä. Ranskalla on lentotukialus ja isoja sukellusveneitä, ympäri maapalloa.
Kolme suurvaltaa Kiina Venäjä ja USA , niillä satoja sukellusveneitä joka hetki liikkeessä. Kolmen suuren joukkoon tunkeaa itseään nyt vielä usea valtio, mainittakoon Intia ja yli 200 miljoonan asukkaan Brazilia.
Yleisesti puhutaan, että entinen maapallon valtias oli USA ja Britannia, nyt on tulossa uudet haastajat ja se on Kiina ja Venäjä, plus moni BRICS valtio, esim. Miljardin Ihmisen valtio INTIA ja Brasilia 200 miljoonaa ihmistä. Maapallon valta jakaantuu ja menettäjiä ovat sekä USA, että Britannia.
Lisäys , yleinen vastaus: Ei suinkaan Saksa ollut niin alkeellinen, että kaupungin kaikki talot oliavat vedenkantajan armoilla,vaan suurinpaan osaan tuli vesijohtota pitkin hanavesi. Mutta joka kaupungissa oli köyhien asuma-alue ja heidän elämä oli kädestä suuhun. Rikollisuuden muhevaa maaperää on juuri köyhyys, siitä tyytymättömyydestä ja pitkävetäisyydestä kasvaa helposti väkivalta, alkoholismi.
Kohde on Löbau, Saksen osavaltio , Saksa. Kernaasti yhdistelen huutoja samaan pakettiin.
Lähetyskulut voi hyvin yksinkertaisesti "alentaa siedettäviksi" sillä usein on postimaksu porrastettu painon mukaan ja lähetyskulu on siksi aivan sama, painaa tavara 1kg tai 5kg. Kun huudat samaan pakettiin myös jotain muuta, postimaksu on kohtuullinen. Myös muut kuriirilähetystavat ovat mahdollisia, niissä usein paketin koko on hinnoittelun peruste, eikä paino.
On järkevää ehkä pyytää sitoumuksetta lisää valokuvia ja katsoa, mitä muuta sama lähde tarjoaa, yli 100 kohdetta! Huomaa, että kuvat ovat osa kohteen kuvausta ja selityksiä, aivan kaikkea ei ehkä ole kirjoitettu. Kuvat ovat siis oleellinen osa huutokaupan ilmoitusta, pyydän, että katsot ne huolellisesti läpi.
Maksu:
Normaalisti voittaja maksaa tilisiirtona minun Suomen Danske Bank pankin tilille.
Huutokaupan kohde on se,mikä näkyy valokuvassa ja vain se, minkä näet kuvassa, kuuluu myös kauppaan. Jos valokuvassa ei esim. näy myynti/esittely/laatikkoa, ei se kuulu kauppaan tai joku muu tarvike, jonka oletat olevan mukana, mutta ei ole valokuvassa, sitä ei ole mukana. Älä oleta, vaan kysy silloin tarkennusta.
Tavaran kunnon määritelmän perusta on aina optinen tarkastelu, en missään tapauksessa kokeile ja testaa joka tavaran toimintaa tai sielunelämää. Siksi on mahdollista, että määritelmässä kohteen kunnossa lukee "hyvä" ja kotona havaitset, ettei koje/esine/kohde toimi. En siis kokeile kaikkia lamppuja, en puhalla joka huuliharppua, en testaa tavaraa. Usein tavara on maannut pahvilaatikon pohjalla hyvin monet vuodet. Tiedossa olevan vian ilmoitan aina, en pimitä tai juksaa,mutta aivan kaikkea en minäkään tiedä.
Koska kaupan on käytetty tavara, voi niissä olla naarmuja ja muita käytön jälkiä.
Voit aina ennen kauppaa soittaa minulle, katson kohdetta tarkasti, tai pyytää siitä lisää valokuvia ! Pienen murto-osan olen ostanut kaverilta Belgiasta,kun hän purkaa ja tyhjentää taloja ja asuntoja. Olen ostanut ne itselleni omaan käyttöön/ keräilyyn ja kun aikaa kuluu usein vuosi pari, tai rahapula vaivaa, yritän kaupitella tätä omaa tavaraani halvalla eteenpäin. Vanhan tavaran kaupittelusta ei yleensä tule edes voittoa, mutta tappioita voidaan edes minimoida. Kyseessä on kauppa yksityiseltä yksityiselle ja palautusoikeus on poissuljettu. Kauppa on ns. Privat to Privat.
Halvin on ns. Pikku-Paketti DHL, saa painaa 2 kg ja maksaa 9,90 EUR ( ei seurantanumeroa )
DHL paketti 5 kg painon asti maksaa 16,99 EUR, usein kerätään samaan pakettiin useampi tavara. Kirjat ja paperi tuotteet , dokumentit yms. maksavat Saksan Postin kulujen mukaan noin 5 eur. Mutta poikkeuksia on helppo tehdä myös alaspäin.
HUOM: Vain 16,99 EUR maksavalla DHL paketilla on seurantanumero. Jos se on tärkeä sinulle, niin valitse DHL paketti toimitustavaksi ja mainitse asiasta myyjälle.
Ole hyvä ja lue ehdot läpi ennen huudon antoa !

















