PROCOL HARUM - SHINE ON BRIGHTLY

Procolin toinen studiolevy vuodelta 1968. Levyn uusintapainos 80-luvulta, Cube Records – 853006, Cube Records – CUBE 853006-

Vinyyli ja kannet hyvässä kunnossa.

Shine On Brightly is the second studio album by English rock band Procol Harum, released in 1968 by record labels Regal Zonophone and A&M.

It is considered an early example of progressive rock.[2]

The album's single, "Quite Rightly So", failed to repeat the success of Procol Harum's first two singles ("A Whiter Shade of Pale" and "Homburg"), but the album itself was a commercial success in the United States, outperforming their first album, though it failed to chart in their home country. In Canada, the album reached #26.[3]

Background and recording

Shine on Brightly is credited as produced solely by Denny Cordell, but in fact he and Procol Harum had a parting of ways roughly halfway through recording it. Among the grievances between them was Cordell's trying to get drummer B. J. Wilson to leave Procol Harum and join Joe Cocker's backing band.[4] Most of the production work was instead done by Tony Visconti, though lyricist Keith Reid credits the album's engineer, Glyn Johns, with an instrumental role in assembling the track "In Held 'Twas in I".[4] This track was written and recorded in a very piecemeal fashion; for example, the spoken word introduction was recorded before any music had been written for the piece.[4] Reid heard the story told in this introduction from an American writer he met in Baghdad House, a cafe on Fulham Road.[4] According to Reid, the "Grand Finale" section of the song was written solely by organist Matthew Fisher.[4]

Cover art

While the cover art for the UK release on Regal Zonophone was commissioned by Procol Harum themselves, the cover art for the US release on A&M, depicting a deformed nude figure playing an upright piano in a joshua tree desert through a yellow-green filter, was created without any impetus from the band.[4]

The interior of the record sleeve is a photograph of the band lit only by sparklers they are holding.

Content

The opening song "Quite Rightly So" is about lost love; the lyric was written by Keith Reid after a broken love affair in the United States.[4]

"Rambling On" tells the story of a young man trying to emulate Batman by jumping off a roof, and was described by Reid as a "flight of fancy, just me rambling on".[4]

The title of the nearly side-long suite "In Held 'Twas in I" is an acrostic. It is formed by taking the first word of the lyrics in each of the first four movements as well as the first word of the sixth verse in the first movement:

"In the darkness of the night..." From movement 1, "Glimpses of Nirvana"

"Held close by that which some despise..." From the sixth verse of movement 1

"?Twas tea-time at the circus..." From movement 2, "?Twas Teatime at the Circus"

"In the autumn of my madness..." From movement 3, "In the Autumn of My Madness"

"I know if I'd been wiser..." From movement 4, "Look to Your Soul"

According to Keith Reid, the title has no meaning beyond this acrostic.[4]

Release

Shine On Brightly was released in September 1968 by record labels Regal Zonophone and A&M. The original British and North American versions of the opening two tracks ("Quite Rightly So" and "Shine On Brightly") are different versions.[citation needed]

The album was reissued several times, including a 2009 remaster using the original 2-track stereo masters and featuring bonus B-sides and alternate takes. However, many of the tracks are played at a higher speed.[5] Subsequent reissues have been at the correct speed.[citation needed]

Reception

Professional ratingsReview scores

Source Rating

AllMusic StarStarStarStar[6]

Classic Rock 8/10[7]

MusicHound 3/5[8]

Rolling Stone (unfavourable)[9]

Upon its release, Jim Miller, writing for Rolling Stone, was unfavourable: "Procol Harum's first release was generally more satisfying, especially since this new album displays little in the way of startling growth – the group has apparently chosen to refine their old approach and the musical result, while usually listenable, is not consistently interesting."[9] Conversely, Billboard opined that the group had "a self contained package, excellently produced" and predicted it could bring them back to chart heights.[1]

In a retrospective review, Bruce Eder wrote in Allmusic that Shine on Brightly "proved that they were more than a one-hit wonder and, released in late 1968, the album extended the definition of progressive rock, even as it kept much of the music rooted in established rock genres." While praising all of the songs, he said that "In Held 'Twas in I" in particular "rivaled anything yet heard from such established progressive rock outfits as the Nice or the Moody Blues in length and surpassed them in audacity".[6]

Track listing

All tracks are written by Gary Brooker and Keith Reid, except as noted.

Side ANo. Title Writer(s) Length

1. "Quite Rightly So" Brooker, Fisher, Reid 3:40

2. "Shine On Brightly" 3:32

3. "Skip Softly (My Moonbeams)" 3:47

4. "Wish Me Well" 3:18

5. "Rambling On" 4:31

Side BNo. Title Writer(s) Length

6. "Magdalene (My Regal Zonophone)" 2:50

7. "In Held 'Twas in I":

a. "Glimpses of Nirvana" (4:26)

b. "'Twas Teatime at the Circus" (1:18)

c. "In the Autumn of My Madness" (3:06)

d. "Look to Your Soul" (4:55)

e. "Grand Finale" (3:46)

Brooker, Fisher, Reid 17:31

Procol Harum oli brittiläinen progressiivista rock-musiikkia soittava yhtye, joka perustettiin 1960-luvun puolivälissä. Yhtye tunnetaan parhaiten Bach-vaikutteisesta laulustaan ”A Whiter Shade of Pale” sekä muista klassisen musiikin tyylejä mukailevista kappaleistaan kuten ”Homburg”, ”Conquistador”, ”A Salty Dog”, ”Pilgrim’s Progress”, ”Grand Hotel” ja ”Pandora’s Box”. Yhtye hajosi vuonna 1977, mutta teki paluun vuonna 1991.[3]

Yhtyeen vaiheet

Pianisti Gary Brooker oli jo 14-vuotiaana muodostanut koulutovereidensa kanssa rhythm and blues -yhtyeen The Paramounts, johon kuuluivat Procol Harumissa myöhemmin vaikuttaneet kitaristi Robin Trower ja basisti Chris Copping, pian myös rumpali Barry J. Wilson. The Hollies -yhtyeen tuottaja Ron Richards teki yhtyeen kanssa levytyssopimuksen EMI:n Parlophone-levymerkille. Esikoissingle, versio yhdysvaltalaisten Jerry Leiberin ja Mike Stollerin kappaleesta "Poison Ivy" nousi alkuvuodesta 1964 brittilistan sijalle 35. Huolimatta The Rolling Stones -yhtyeen jäsenten julkisista kehuista Paramountsin myöhemmät levytykset eivät menestyneet, ja yhtye hajosi syksyllä 1966.[4]

Procol Harum sai alkunsa Keith Reidin sanoituksista, joihin Gary Brooker laati sävelmät. Koottiin yhtye, jonka nimi oli aluksi The Pinewoods. Sen jäseniä olivat Brookerin lisäksi kitaristi Ray Royer, rumpali Bobby Harrison, bassokitaristi David Knights ja kosketinsoittaja Matthew Fisher.[4] Procol Harum -nimen keksi yhtyeen silloinen manageri Guy Stevens erään ystävänsä kissan mukaan. Nimi on luultavasti väärinkirjoitettu muoto latinankielisestä fraasista procul harum, ”näiden asioiden takana”.lähde?

Yhtyeen ensisingle, Keith Reidin psykedeeliseen sanoitukseen ja Bach-vaikutteiseen sähköurkuteemaan nojautuva ”A Whiter Shade of Pale” rikkoi Decca Records -levy-yhtiön ennätyksen yllettyään kymmenessä päivässä 350 000 kappaleen myyntimäärään[5]. Se on vuosikymmeniä ollut yhtyeen tunnetuin ja radiokanavilla soitetuin kappale, mutta myös taakka, koska yhtyeen koko myöhempi tuotanto on jäänyt sen varjoon[6]. Puoli vuotta sen julkaisun jälkeen julkaistiin yhtyeen nimeä kantava esikoisalbumi, jolla kitaristina on Robin Trower ja sähköurkurina Matthew Fisher. Albumille ei Britanniassa sisällytetty esikoissingleä eikä sitä seurannutta hittiä ”Homburg”. Niinpä se myi huonosti, mutta Yhdysvalloissa paremmin koska mukana oli myös ”A Whiter Shade of Pale”. Samoin kävi kakkosalbumille Shine On Brightly. Procol Harumin alkuvuosien suosio olikin suurempaa Yhdysvalloissa kuin Britanniassa.[4][7]

Kahta ensimmäistä albumia huolellisemmin toteutettua kolmatta albumia A Salty Dog (1969) pidetään mestarillisena ja sen nimikappaletta yhtenä progressiivisen rockin merkittävimmistä. Albumin tultua valmiiksi urkuri Matthew Fisher ja basisti David Knights lähtivät yhtyeestä. Vuoden 1972 albumia Procol Harum Live, yhteistyötä kanadalaisen Edmontonin sinfoniaorkesterin kanssa, pidettiin onnistuneena rockin ja klassisen musiikin yhdistelmänä.[4]

Vasta vuoden 1973 albumi Grand Hotel teki Procol Harumista todella suositun myös kotimaassaan Britanniassa. Sillä vierailee ranskalaissopraano Christiane Legrand klassisia teemoja mukailevasta lauluyhtyeestä The Swingle Singers. Vuoden 1975 albumin Procol’s Ninth tuottivat poplaulunikkarit Jerry Leiber ja Mike Stoller. Kymmenes albumi Something Magic (1977) sisältää koko kakkospuolen täyttävän, runonlausuntaa ja musiikkia yhdistävän teoksen ”The Worm and The Tree”.[4]

Vuonna 1977 Procol Harum hajosi ja sen voimahahmo Gary Brooker siirtyi soolouralle. Ensimmäisen sooloalbumin No More Fear of Flying (1979) nimi viittaa Brookerin mukaan menneisiin aikoihin: yhtye pelkäsi uudistumista ja jäi hänestä junnaamaan paikoilleen. Brooker jätti soittokavereidensa lisäksi vakiosanoittajansa Keith Reidin ja pyrki aloittamaan soolouransa puhtaalta pöydältä. Reidin sanoittamaa nimikappaletta lukuun ottamatta sooloalbumin tekstit teki King Crimsonissa vaikuttanut Pete Sinfield.[8]

Yhtye kokoontui uudelleen 1990-luvun alussa ja julkaisi albumin The Prodigal Stranger (1992). Se saatiin Brookerin mukaan tehdä rauhassa ilman paineita, ja sen aikuisrock sai kohteliaita arvosteluja toisin kuin monien progressiivisen rockin yhtyeiden comebackit aiemmin. Levyllä soittaa myös yhtyeen vuonna 1969 jättänyt urkuri Matthew Fisher ja sen klassisen kauden kitaristi Robin Trower, joka ei kuitenkaan halunnut sitoutua yhtyeeseen pidemmäksi aikaa. Vähän aiemmin kuolleen rumpali B. J. Wilsonin korvasi uudessa kokoonpanossa Big Country -yhtyeessä soittanut Mark Brzezicki.[3]

Kesäkuussa 2004 yhtyeen kosketinsoittaja Matthew Fisher lähti taas yhtyeestä ”A Whiter Shade of Palen” tekijäoikeuskiistan takia. Kappale oli tähän asti merkitty Gary Brookerin ja Keith Reidin tekemäksi. Joulukuussa 2006 oikeus katsoi, että kappaleen tekijät ovat Brooker, Fisher ja Reid. Samalla tuomioistuin päätti, että Fisher saa 40 prosentin osuuden kappaleen tekijänoikeuskorvauksista. Gary Brooker valitti päätöksestä ylempään oikeusasteeseen, joka piti voimassa Fisherin tekijänoikeuden kappaleeseen mutta epäsi häneltä korvaukset, koska hän oli viivytellyt 40 vuotta vaatimustensa kanssa. Viivyttelyn lisäksi erikoista tapauksessa on, että itse asiassa ”A Whiter Shade of Palen” sävelmä perustuu Johann Sebastian Bachin orkesterisarjan nro. 3, D-duuri Air-osaan[9][10]

Matthew Fisherin tilalle Procol Harumin kosketinsoittajaksi tuli Josh Phillips[11].

Procol Harum Suomessa

Suomessa yhtye on esiintynyt toistakymmentä kertaa, minkä lisäksi Gary Brooker on vieraillut maassa ainakin Eric Claptonin ja Ringo Starrin kokoonpanoissa[12]. Procol Harumin ensiesiintyminen oli vuoden 1974 Ruisrockissa, mitä seurasivat 1975 Turun konserttitalo[13] ja Helsingin Finlandia-talo[14], Kuusrock 1976[13], Tammisaaren kitaramusiikkifestivaali 1992,[3] Järvenpään Puistoblues 2006 ja neljä kuukautta myöhemmin Helsingin Kulttuuritalo,[14] sekä Äänekosken Keitelejazz vuosina 2009 ja 2010.[15] Yhtye esiintyi Kulttuuritalossa taas 8. lokakuuta 2013,[1] Turun Logomossa 8. joulukuuta 2015, Finlandia-talossa 11. marraskuuta 2016,[11] ja 1. lokakuuta 2017 sekä Tampere-talossa 2. lokakuuta 2017[16]. Yhtyeen syksylle 2021 suunnitellut esiintymiset Helsingissä ja Tampereella peruuntuivat koronaviruspandemian vuoksi[17].

Helsingin Sanomien Julius Heikkilä piti yhtyeen vuoden 1975 vierailua Finlandia-talossa yhtenä parhaista siihen asti kuulemistaan popkonserteista: ”Sopivissa suhteissa taitoa, tasapainoa ja tuota Procolin musiikille niin leimallista punnittua tyylikkyyttä sulautettuna jaloon sointiin.”[18] Saman lehden Harri Uusitorppa taas kuittasi yhtyeen läpimurtolevytyksen ”A Whiter Shade of Pale” sanoilla ”vastenmielisen valittava virsi” ja piti Annie Lennoxin vuoden 1995 versiota parempana.[19]

Suomalaisista rockartisteista Procol Harumin tyyli on vaikuttanut muun muassa varhaisen Wigwamin tyyliin sekä sen sähköurkuri Jukka Gustavssonin myöhempään tuotantoon[20].

Procol Harumin kappaleista on tehty monia suomenkielisiä versioita. Tunnetuimman kappaleen ”A Whiter Shade of Pale” suomensi Jyrki Lindström nimellä ”Merisairaat kasvot”, ja sen levytti tuoreeltaan Topmost-yhtye[21]. Myöhemmin Juice Leskinen suomensi kappaleen Harri Marstion levytettäväksi nimellä ”Kalpeaakin kalpeempaa”. ”A Salty Dog” tunnetaan suomeksi Atte Blomin sanoittamana ja Pepe Willbergin ensimmäisenä levyttämänä nimellä ”Merimies”[22]. Pepe Willberg on levyttänyt suomeksi myös kappaleen ”Pilgrim’s Progress” nimellä ”Vieraat”, sanoittajana Antti Aronen, ja kappaleen ”Pandora’s Box” nimellä ”Hermes”, sanoittajana Hector. ”Homburg” tunnetaan Suomessa Pertti Reposen suomennoksena ja Eddyn vuonna 1968 levyttämänä nimellä ”Tuhkaa”,[23] sen levytti myöhemmin Pate Mustajärvi[3]. Hector suomensi Procol Harumin kappaleen ”As Strong as Samson” nimellä ”Kuin Juudas” ja tulkitsi sen albumillaan Liisa pien (1975). Kappaleen ”A Rum Tale” on suomentanut Hector Seppo Närhelle nimellä ”Kun uin kolpakkoon” (1975) sekä Jukka Itkonen Harri Marstiolle nimellä ”Tyhjä tarina” (1989). Kappaleen ”Conquistador” suomensi Chrisse Johansson Kisu Jernströmin levytykseksi ”Mahtava mies” (1973) ja Juha Vainio Kirkan levytykseksi ”Valloittaja” (1977). Gary Brookerin soolouran kappale ”Old Manhattan Melodies” sai Juice Leskisen suomennoksena nimen ”Hämeentietä koilliseen”, ja sen levyttivät Eero ja Jussi Raittinen vuonna 1980 albumilleen Hämeentie 38.[24]

Asteroidi 14024 Procol Harum on nimetty yhtyeen mukaan.

Cheesecake seksi nude erotiikka alaston rinta porno povi puskurit mirrimiesluola takalisto man cave miesluola setämies & Jorma Vulli.