Tuote on myyty käyttäjälle mane maukone hintaan 15 €

Kuvaus

Julkaisupäivämäärä: 09.02.2011.

Tarttuvista pophiteistään tunnettu Kari Pesosen luotsaama Puolikuu-yhtye julkaisee 9. helmikuuta 2011 uuden pitkäsoittolevyn Onko taivas korkealla. Levyllä kuullaan viisitoista uutta levytystä, jotka kaikki ovat syntyneet sekä säveliltään että sanoituksiltaan Pesosen kynästä.

Albumin nimikappale Onko taivas korkealla jaettiin radioille jo viime vuoden lopulla promosinglenä. Kappale saikin varsin lämpimän vastaanoton osakseen. Radio Suomessa laulu on ollut jo yli kaksi kuukautta soittolistalla, parhaimmillaan viikon toiseksi soitetuimpana kappaleena.

Nimikappaleen ohella toinen albumin tutuksi tullut kappale on Aika kulkee meitä vastaan. Alun perin laulun levytti Marjorie vuonna 1994, jonka versio itse asiassa on tyyliltään enemmän puolikuumainen kuin tällä albumilla kuultava Puolikuu-versio. Saksofonitunnelmointiensa kera kyseessä lienee Puolikuun kautta aikain yllätyksellisin levytys.

Jos taas vastapainoksi haetaan levyn tyyliltään puolikuumaisinta kappaletta, niin vahva ehdokas siihen osaan on Kutsuu tuuli mua. Tämä pirteä ysärihenkinen popralli syntyi viimeisten kappaleiden joukossa albumin ollessa jo muuten lähes valmis.
 

Sisältö:
1. Onko taivas korkealla
2. Tällaisena yönä
3. Kutsuu tuuli mua
4. Mua ei todellakaan haittaa jos sataa
5. Yö tää tuulinen
6. Mitä maailmassain teen
7. Aika kulkee meitä vastaan
8. Kultasormi
9. Tie Aurinkoon
10. Lintu joka lensi vapauteen
11. Onnellinen loppu
12. Aamuruskon maat
13. Shake go baby pop
14. Intiaanikesä
15. Elän joka sekunnin

Rocket Records 2011.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti


15 €
Ilmoitus on sulkeutunut 4.6.2024 18:28
Myyjä edellyttää ostajalta vähintään 5 palautepistettä.
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.