Raitasuo, Siltala - Kellokosken prinsessa (sid.)

Item image
Item image
Suosittu tuote1 / 2
HyväHelsinki Kuuskulma

Osta heti

Sulkeutuu: 44pv 13h

6,00 €

Kuvaus

Elokuvanakin nähtävä uskomaton tositarina "Kellokosken Prinsessan" elämästä.

Prinsessa kertoo Kellokosken mielisairaalassa lähes koko elämänsä ajan asuneen Lappalaisen elämästä. Vuonna 1896 syntynyt Lappalainen sairastui jo nuorena skitsofreniaan. Pian hänelle kehittyi voimakas ja koko elämän ajan kestänyt harha, jonka mukaan hän oli kuninkaallinen, Prinsessa. Prinsessa eli harhansa mukaan niin johdonmukaisesti kuin se oli mahdollista. Vaikka häntä hoidettiin lähes kaikilla aikakauden hoitomenetelmillä (muun muassa tartuttamalla häneen malaria), hän ei parantunut, vaan uskoi olevansa kuninkaallinen. Loppujen lopuksi hoitohenkilökuntakin hyväksyi jossain määrin hänen harhansa ja jopa eli siinä mukana. Prinsessa oli mielisairaudestaan huolimatta eräänlainen voittaja. Hänen annettiin lopulta elää erilaisena, omassa harhassaan. Vuonna 1995 Kellokosken sairaalan puistoon pystytettiin Prinsessan muistomonumentti. Arto Halonen on ohjannut Prinsessan elämään perustuvan fiktiivisen elokuvan, jonka ensi-ilta on syyskuussa 2010. Pääosassa ”Kellokosken Prinsessana” nähdään Katja Kukkola. Muissa keskeisissä rooleissa näyttelevät muun muassa Samuli Edelmann, Peter Franzén, Pirkka-Pekka Petelius sekä PMMP-yhtyeestä tuttu Paula Vesala.

---------

Kuvan kirja. Sidottu kansipaperein. 

KUNTO Oikein siisti käytetty. 

TOIMITUS kirjepostin mukana kuoressa (suojataan paperilla tapauskohtaisesti mahdollisuuksien mukaisesti).

Valitettavasti noutomahdollisuutta ei tuotteissa ole. Luethan toimitustiedot.

---------   (PK) AE6.7

Myyjä

K
Yritys Kuuskulma

Toimitus ja maksu

Toimitustapa:
Toimitus6,00 €
Toimitusehdot:

Lisätiedot

Sijainti:00510 HELSINKI
Kunto:Hyvä
Lisätty:07.05.2026 klo 06.23
Sulkeutuu:04.09.2026 klo 06.20
Kohdenumero:643798809

Myyjän muut tuotteet

Näytä kaikki

Tutustu myös näihin

Mainos