Kuvaus

Rauni Virtanen (toim.): Irman tarina.

Kanadansuomalaisen Irma Kuprin matka Kanadasta Neuvostoliittoon ja Venäjältä Suomeen. 

Suomesta on Pohjois-Amerikkaan muuttanut viimeisen 150 vuoden aikana noin 400 000 henkeä. Heistä vajaa neljännes eli noin 80 000 henkeä muutti aikoinaan Kanadaan. Muuttaneiden joukossa oli Pohjansalon perhe vuonna 1912. Heille syntyi Kanadassa vuonna 1919 tytär Irma. Perhe menestyi kovalla työllä.

Suuren laman myötä Amerikoissa kiersi värvääjiä, jotka houkuttelivat amerikansuomalaisia rakentamaan sosialismia Neuvostoliittoon. Mukaan lähti tuhansien tavoin myös Irma ja perheensä. Suomalaiset joutuivat aikanaan kokemaan Stalinin terrorin. Irma ehti olla muutaman kuukauden naimisissa kunnes puoliso vietiin ja teloitettiin. Irma joutui perheineen evakkoon muiden mukana Siperiaan.

Irma muutti Suomeen vuonna 1992, ja hän on siitä lähtien elänyt perheensä kanssa Karviassa Satakunnassa. Suomessa on yllättävän vähän tietoa Pohjois-Amerikasta Neuvostoliittoon muuttaneista suomalaisista. “Irman tarina” on erinomainen dokumentti siirtolaisuudesta, onnen etsimisestä, surun kohtaamisesta ja uuden elämän aloittamisesta. Kirja sisältää lukuisia harvinaisia valokuvia ja dokumentteja Kanadassa ja Karjalassa toimineista suomalaisista sekä heidän elämästään.

Siisti pehmeäkantinen teos vuodelta 2012

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 82 vrk 20 h 54 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

5 € Sulkeutuu 82 vrk 20 h 54 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.