Rautaa rajan taa (uusi muoveissa)

Item image
1 / 1
UusiFörby

Huutokauppa

Korkein huuto0 huutajaa

2,00 €

+ palvelumaksu 0,47 €

12pv 2h

Sulkeutuu

Kuvaus

Rautaa rajan taa on humoristinen[2] musiikkidokumenttielokuva suomalaisen metallimusiikin ja raskaan rockin menestyksestä ulkomailla. Elokuvan tärkeimpiä aiheita ovat Suomen valtion tuet musiikille ja raskaan musiikin nykyinen suosio Suomessa.

Rautaa rajan taa kertoo dokumentinomaisesti ohjaaja Kalle Kujalan tutustumisesta raskaan musiikin maailmaan.[2] Tarina alkaa Malmilta ja päätyy Amsterdamin kautta New Yorkiin Kujalan seuratessa kamera- ja äänimiehineen yhtyeiden liikkeitä maailmalla.[2] Matkan aikana Kujala tapaa useita maineikkaita metalliyhtyeitä ja esittää kysymyksiä raskaan musiikin olemuksesta, tekemisestä ja vaikutuksista.[2]

Elokuva käsittelee myös raskaan musiikin asemaa tuotteena ja tärkeänä viennin alueena, ja sen tukemista verovaroin.[2] Haastattelun antaa esimerkiksi elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen

Elokuvassa esiintyvät muiden muassa yhtyeet Amorphis, Sonata Arctica, Korpiklaani, Hanoi Rocks ja Dauntless sekä artisteista Tuomas Holopainen ja Eicca Toppinen.

(Pahoittelen suuresti ilmoituksessa olevan kuvan laatua. Tuotteen laatu on kuitenkin loistava ja sehän se pääasia onkin.)

Käytän ”Huuto Turvaa”. Toivon että kunnioitat päätöstäni ja maksat huutosi Huuto Turvan mukaisesti 3 vrk:n sisällä. Jos samaan kirjekuoreen saadaan laitettua kaksi elokuvaa, laitan toisen elokuvan sisälle 5€ setelin. Näin saadaan kompensoitua ylimääräinen postikulu, jonka olet joutunut maksamaan. Pyrin katsomaan, onko samalle ostajalle tulossa toinen vuorokauden aikana toinen huuto, jolloin saadaan kaksi leffaa samaan kuoreen. Pitkiä aikoja en voi odottaa, koska lähetysten virheriski kasvaa. Tavoitteeni on postittaa lähetykset päivittäin. Lisään elokuvia myyntiin viikoittain. Pyrin pakkauksissa suojaamaan elokuvat kuplamuovilla. Kiitos ja hyviä kauppoja.

Myyjä

h
Yksityishenkilö

Toimitus ja maksu

Maksutapa:Huuto Turva
Toimitustapa:
Myyjä toimittaa5,00 €

Huutohistoria

Ei huutoja vielä.

Lisätiedot

Lähtöhinta:2,00 €
Minimikorotus:1,00 €
Sijainti:25640 FÖRBY
Kunto:Uusi
Osasto:Musiikki
Lisätty:20.09.2026 klo 19.36
Sulkeutuu:04.10.2026 klo 17.38
Kohdenumero:652957327

Suodattimet

Myyjän muut tuotteet

Näytä kaikki
Mainos

Tutustu myös näihin