Rintapysti Einstein korkeus 11cm

Item image
Item image
1 / 2
HyväUlkomaat

Osta heti

Sulkeutuu: 36pv 10h

11,50 €

Kuvaus

Matemaatikko syntyi Saksan ULM kaupungissa ja oli uskonnoltaan juutalainen, kun äiti oli juutalainen, niin silloin lapsi on juutalainen. Hän alkoi vapaa ajalla laskea maailman kaikkien aikojen suurinman matemaatikko neron Karl Friedrich GAUSS laskuja loppuun ja eräs lasku oli outo tulos.   Einstein pähkäili pitkään ja lopulta hän sanoi: " Aika ei olekaan vakio "    tältä pohjalta hän kehitti suhteellisuusteorian universum Kosmos mittoihin. Hän puhui saksaa ja oli koko ikänsä saksalainen vaikka usa yritti omia hänet. Monet yhä USA ssa uskovat hänen olleen usa kansalainen ja syntynyt siellä, eikä vanhassa kunnon Euroopassa.

DE28JN201 Pysti valkoista marmorimassaa 11cm korkea,    paino 120g. 

Julkinen vastaus: Kyllä, Saksa ei karkoittanut häntä, vaan Hakaristi hallitus antoi luvan siirtolaiseksi, kun maksoi melko kohtuu summan rahaa ja Einstein maksoi. Noin puoli miljoonaa ihmistä poistui Saksasta, pääasiassa Pohjois ja Etelä-Amerikkaan. Suurin osa ilmoitti syyksi uskontovaino. Ballindamm museo HH kertoo lisää... aivovuoto? Tästä on kirjava mielipide, sillä Saksa oli selvästi johtava teollisuusvaltio jo paljon ennen juutalais vainoja ja pysyi myös sellaisena.....maan äly oli nuorissa. 

USA:ssa sai maahan siirtolaiseksi tuleva usein uuden englantilaisen sukunimen, sillä slaawi tzekki puola venäjä sukunimiä ei osattu lausua ja tästä seuraa, ettei ihmisen taustasta voi sanoa mitään sukunimen perusteella, poikkeus on italia sukunimet. 

Juutalaisuus on uskonto, jossa käytetään Vanhaa Testamenttiä tietolähteenä kaikkiin asioihin. He luokittelevat Jeesuksen erilailla, kuin me. Uskonto menee lapsille äidinmaidon avulla, Jös seka avioliitto , niin mies ei jatka kuin sukunimi tutkimusta.Jos nainen  taas on  juutalainen,ovat hänen lapset sitä myös.                                                                                            

Kohde on Löbau, Saksa. Kernaasti yhdistelen huutoja samaan pakettiin. 
Lähetyskulut voi hyvin yksinkertaisesti "alentaa siedettäviksi" sillä usein on postimaksu porrastettu painon mukaan ja lähetyskulu on siksi aivan sama, painaa tavara 1kg tai 5kg. Kun huudat samaan pakettiin myös jotain muuta, postimaksu on kohtuullinen. Myös muut kuriirilähetystavat ovat mahdollisia, niissä usein paketin koko on hinnoittelun peruste, eikä paino.
On järkevää ehkä pyytää sitoumuksetta lisää valokuvia ja katsoa, mitä muuta sama lähde tarjoaa, yli 100 kohdetta!   Huomaa, että kuvat ovat osa kohteen kuvausta ja selityksiä, aivan kaikkea ei ehkä ole kirjoitettu. Kuvat ovat siis oleellinen osa huutokaupan ilmoitusta, pyydän, että katsot  ne huolellisesti läpi. 

Maksu:
Normaalisti voittaja maksaa tilisiirtona minun Suomen Danske Bank  pankin tilille. 

Huutokaupan kohde on se,mikä näkyy valokuvassa ja vain se, minkä näet kuvassa, kuuluu myös kauppaan. Jos valokuvassa ei esim. näy myynti/esittely/laatikkoa, ei se kuulu kauppaan tai joku muu tarvike, jonka oletat olevan mukana, mutta ei ole valokuvassa, sitä ei ole mukana. Älä oleta, vaan kysy silloin tarkennusta. 

Tavaran kunnon määritelmän perusta on aina optinen tarkastelu, en missään tapauksessa kokeile ja testaa joka tavaran toimintaa tai sielunelämää. Siksi on mahdollista, että määritelmässä kohteen kunnossa lukee "hyvä" ja kotona havaitset, ettei koje/esine/kohde toimi. En siis kokeile kaikkia lamppuja, en puhalla joka huuliharppua, en testaa tavaraa.  Usein tavara on maannut pahvilaatikon pohjalla hyvin monet vuodet. Tiedossa olevan vian ilmoitan aina, en pimitä tai  juksaa,mutta aivan kaikkea en minäkään tiedä.
Koska kaupan on  käytetty tavara, voi niissä olla naarmuja ja muita käytön jälkiä.
Voit aina ennen kauppaa soittaa minulle, katson kohdetta tarkasti, tai pyytää siitä lisää valokuvia !   Pienen murto-osan olen ostanut kaverilta Belgiasta,kun hän purkaa ja tyhjentää taloja ja asuntoja. Olen ostanut  ne itselleni omaan käyttöön/ keräilyyn ja kun aikaa kuluu usein vuosi pari,  tai rahapula vaivaa, yritän kaupitella tätä omaa tavaraani halvalla eteenpäin. Vanhan tavaran kaupittelusta ei yleensä tule edes voittoa, mutta tappioita voidaan edes minimoida. Kyseessä on kauppa yksityiseltä yksityiselle ja palautusoikeus on poissuljettu. Kauppa on ns. Privat to Privat. 

Halvin on ns. Pikku-Paketti DHL, saa painaa 2 kg ja maksaa 8,50 EUR  ( ei seurantanumeroa ) 

DHL paketti 5 kg painon asti maksaa 16,99 EUR, usein kerätään samaan pakettiin useampi tavara. Kirjat ja paperi tuotteet , dokumentit yms. maksavat Saksan Postin kulujen mukaan noin 5 eur. Mutta poikkeuksia on helppo tehdä myös alaspäin. 

HUOM: Vain 16,99 EUR maksavalla DHL paketilla on seurantanumero. Jos se on tärkeä sinulle, niin valitse DHL paketti toimitustavaksi ja mainitse asiasta myyjälle. 

Ole hyvä ja lue ehdot läpi ennen huudon antoa !
 

Myyjä

0
Yksityishenkilö

Toimitus ja maksu

Toimitustapa:
Toimitus9,90 €
Toimitusehdot:Tavara lähtee 1-3 vrk kuluttua siitä, kun maksu on saatu.

Lisätiedot

Sijainti: Ulkomaat
Kunto:Hyvä
Lisätty:06.08.2026 klo 11.48
Sulkeutuu:01.11.2026 klo 11.44
Kohdenumero:649933383

Myyjän muut tuotteet

Näytä kaikki
Mainos

Tutustu myös näihin