Robert Anthelme: Aidattu ihminen

Marguerite Duras’n silloisen puolison romaani keskitysleirikokemuksista. Otava 1987. 1. painos. Alkuteos 1957. 370 sivua. Ensisivulla hintamerkintä ja signeeraus lyijykynällä.

Kipeänkaru, kiihkoton dokumentti Gandersheimin keskitysleiristä, epätoivosta ja toivosta, ihmisten kosmisesta yhteydestä – elämän voimasta, joka ei ehdy, ei lannistu, ei kuole milloinkaan.

Gandersheim on Buchenwaldin keskitysleirin sivuosasto. Robert Antelme elää siellä muiden poliittisten vankien joukossa. Keskitysleirin maailma on ankeuden valtakunta, harmaat kipeät päivät seuraavat toistaan – loputtomiin. Kylmyyden, kuoleman, nälän ja nöyryytysten alla vangit kuitenkin todistavat harhaksi natsien kuvitelman eri ihmislajeista ja niiden eriarvoisuudesta. SS-miehet eivät voi hekään paeta ihmisyyden kehästä – he voivat vain leikkiä tuhon jumalaa, elämän antajaa ja ottajaa.

Antelme ei osoittele sormella, ei syytä tai tuomitse; filosofin tyyneydellä hän kertoo oman tarinansa, palan ihmiskunnan pimeintä historiaa.
Marguerite Duras, Antelmen silloinen vaimo, kertoo teoksessa ’Tuska’ omasta kaipauksestaan ja odotuksestaan – tunnelmista, jotka heräsivät Robertin palattua keskitysleiriltä.
Duras kuvaa sattuvasti miehensä elämänasennetta, hän puhuu Antelmen ”erikoislaatuisesta maallisesta laupeudesta, joka oli hänen kantava voimansa kaikessa, keskitysleirillä, älyllisessä toiminnassa, rakkaudessa, kirjojen parissa, politiikassa ja päivien päähän saakka kaikessa siinäkin mitä sanat eivät kerro, siis laupeutta, joka on ominaista vain hänelle mutta koostuu kaikkien ihmisten yhtäläisestä epätoivon taakasta.”

Tällä teoksellaan Robert Antelme ylistää ihmisen kaunista, hiljaista unelmaa: toivoa, joka saa tuhkan kimaltamaan.
(takakansiteksti)