Kirjoittamisen taito alkaa esseellä ”Tyylin teknisistä puolista kirjallisuudessa”. Stevensonin mukaan ”jokaisessa taiteessa pyritään aina luomaan kuvio”, koostuipa se sitten väreistä, äänistä, muodoista, viivoista tahi muista elementeistä.

Tuossa tarjotaan edelleen pätevä huomio kaikkien aloittelevien kirjoittajien ohjenuoraksi. Stevensonin omat analyysit eräiden runosäkeiden kirjainten – tai pikemminkin foneemien – muodostamista kuvioista ovat ikävä kyllä sanan taiteen kannalta yhdentekeviä. Esseen kiinnostavin anti koskee sanojen valintaa. Stevenson näyttäytyy meidän päiviemme dialogisen poetiikan edeltäjänä, kun hän nostaa kirjallisuuden keskeiseksi raaka-aineeksi ”elämän puheenparren”, eikä siis mitään abstraktia kielisysteemiä, kuten tehtiin 1900-luvun formalistisissa suuntauksissa.

Stevensonille sanat ovat alun perin ”torin ja kapakan tarkoituksiin” karkeasti hakattuja harkkoja, joita taitava kirjoittaja voi soveltaa milloin tuottamaan hienovaraisia merkityksiä, milloin takomaan esiin ihmisten intohimot.

Esseessään ”Kirjallisen ammatin moraalisista puolista” Stevenson näkee kirjallisuuden kaikista taiteista hyödyllisimmäksi ihmiskunnalle. Nykyään ei liene kovin tavanomaista, että hänen kaltaisensa bestselleristi nostaisi työnsä keskeiseksi pyrkimykseksi ihmiskunnan kehityksen ja hyvinvoinnin.

Aasimatkalla

Stevensonin matkakirjan ansiot eivät ole tiukassa kompositiossa. Kirja lähtee käyntiin ilman selvää alkua, eikä kokonaisuus näytä muodostavan mitään sellaista ”kuviota”, jollaista kirjailija esseessään vaatii. Teos on täynnä sellaista jännittävien pikku yksityiskohtien ilotulitusta, josta kirjailija esseessään on realisteja varoittanut. Rakenteellisista heikkouksistaan huolimatta kirja onnistuu tempaamaan lukijan mukaansa.

Matkan alkupuolen keskiössä näyttää olevan matkamiehen ja hänen aasinsa suhde. Modestine-aasi eleineen ja tunteenilmaisuineen näyttää käyvän läpi metamorfoosia ihmisyyden suuntaan. Mutta äkkiä aasi siirretään taka-alalle ja matkakirjailijan mielenkiinto kääntyy uskonnollisiin yhteisöihin sekä uskonlahkojen välisiin ristiriitoihin ja taisteluihin.

Liikkuessaan erilaisista kylä- ja muista yhteisöistä toiseen reportteri Stevenson nivoo havaintoihinsa taitavasti historiallista tietoa sekä filosofista ja poliittista dialogia toisinajattelevien kanssa. Kalvinistisen puritanismin keskellä varttuneen skotin teos kasvaa loppua kohti uskonnollis-poliittisten vainojen tuomioksi ja suvaitsevaisuuden ylistykseksi.

Kääntäjä Heikki Salojärven tulkinta matkasta Sevennien vuorimaalla on erittäin kaunista ja esteetöntä suomen kieltä. Teksti ei tunnu vanhahtavalta, vaikka se elävästi sykkii vanhan ajan henkeä.

Kirjoittamisen taidon tekstiä on paikoin vaikea ymmärtää, ja useita virkkeitä pitää tavata moneen kertaan ennen kuin ne avautuvat. Vika ei liene kuitenkaan Sutisen suomennoksessa vaan alkutekstin koukeroisuudessa ja vaikeaselkoisessa kuvakielisyydessä.