Robin & Robbarit - Paras hetki – kuvakansi 7" single 1975

Osta heti
Sulkeutuu: 11pv 4h7,00 €
Kuvaus
Robin & Robbarit - Paras hetki / Piharokki – kuvakansi 7" single vuodelta 1975. Klikkaa kuva isommaksi, tuote myydään kuvan mukaisena ja kuvan osoittamassa kunnossa.
Esa Kari Simonen (s. 3. marraskuuta 1944), taiteilijanimeltään Robin, on suomalainen laulaja ja lauluntekijä. Robin oli suosituimmillaan 1960-luvulla. Hänen suosituimpia hittejään olivat "Vuonna 2525", "Prinsessa", "Mua onnitelkaa" ja "Simo sanoo sen". Esa Simonen on sanoittanut ja säveltänyt lauluja salanimellä Ola Elo.
Robin lopetti esiintyvänä laulajana vuonna 1970 valmistuttuaan voimistelunopettajaksi, mutta palasi myöhemmin esiintymislavoille. Hän on myös julkaissut lastenmusiikkia ja liikuntakasetteja sekä kiertänyt Suomea erilaisten show-esitysten vetäjänä.
Liikuttaja Oy
LJA 001
45-kierroksen 7" single
Made In Finland 1975
Sisältää kappaleet:
A-Side
1. Paras hetki (Robin, sov Vesa Lattunen)
B-Side
1. Piharokki (Robin, sov Vesa Lattunen)
Kunto: VG+:Levy on erittäin hyvässä kunnossa. Erikoiset muoviset kannet hieman kuluneet ja pieniä painaumia. Levyn keskiö on paikallaan.
Maksu- ja toimitustapa; Nouto Seinäjoelta ja maksu käteinen/MobilePay. Lähetän Postitse, jolloin tuotteen hinta + 5,50 € lähetys- ja pakkauskuluihin (pakkaan pahviin) etukäteen tililleni tilisiirtona/MobilePay.
Hakusanat; Pop rock suomi Finland finhits nostalgia nostalginen musta kuva kansi vinyyli single 7" kuvakansi vintage 70's seventies 1975 pop rock kotimainen harvinainen kuva muovi 70-luku laulaja tähti fani ihailija sinkku Robin in the 2525 platta liikuttaja













