Romppanen Jarmo - Solmogen

Osta heti
Sulkeutuu: 117pv 5h5,00 €
Kuvaus
~~2007-------------------------
Jarmo Romppaselta on ilmestynyt ensimmäinen soololevy
Solmogen. Levyn tekemisen innoittajana on ollut rikas
itäuusmaalainen perinnemusiikki. Tämä auringonpaahteinen
levy sisältää vanhojen suomenruotsalaisten viulu- sekä laulusävelmien
lisäksi omia sävellyksiä, tuoreesti sovitettuina ja
verevästi esitettyinä. Erikokoiset mandoliinisoittimet ja pitkähuilu
nousevat esille muusikkoystävien avustuksella.
Jarmo Romppanen on kaupunkilaiskansanmuusikko, joka
on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian kansanmusiikin
osastolta vuonna 2002. Hän toimii niin esiintyvänä
taiteilijana, säveltäjänä, sovittajana kuin musiikin
opettajanakin. Hänen muita kokoonpanojaan ovat Kouon
Frouva, Lieto ja Plektronite.

![The Secret Carpet Club - Village [CD]](https://images.huuto.net/v1/9190/2f1fbfca2ed596049220987fc95/552548248-card.jpg)