Sanomalehti : Hämetär 16.1.1912

Item image
Suosittu tuote1 / 1
HyväJoensuu

Osta heti

Sulkeutuu: 59pv 22h

7,00 €

Kuvaus

Häme (vuoteen 1919 saakka Hämetär) oli Hämeenlinnassa vuosina 1902–1944 ilmestynyt sanomalehti

Hämeenlinnan perustuslailliset perustivat Hämettären vuonna 1901 lakkautetun Hämäläisen jatkajaksi. Suurlakon jälkeen siitä tuli nuorsuomalaisten äänenkannattaja. Suomen itsenäistymisten jälkeen Hämetär oli vähällä tulla yhdistetyksi kokoomuksen Hämeen Sanomiin, mutta omistajavaihdoksen kautta se jatkoi edistyspuolueen lehtenä uudella Häme-nimellä. Myöhemmin lehti jäi kilpailussa tappiolle Hämeen Sanomille. 1940-luvun alussa Hämeen toimintaa jouduttiin supistamaan ja omistaja–päätoimittaja Lauri Apalan kuoltua se lopetettiin kokonaan.

Lehti ilmestyi vuodesta 1903 lähtien kolmesti, vuoden 1919 alussa kuudesti ja sen jälkeen kolmesti, vuonna 1941 kahdesti ja vuodesta 1942 kerran viikossa. Vuonna 1919 julkaistiin myös kolmepäiväistä painosta. Levikki oli 4 200 kappaletta vuonna 1914, mutta laski 1 500 kappaleeseen vuonna 1942. Päätoimittajina ja vastaavina toimittajina työskentelivät Antti Itkonen (vast. toim. 1903–1912), Rudolf Holsti (1903–1905), Aukusti Simelius (1906), Väinö Koivisto (1907), Urho Haapanen (1907), Atte Tarjanne (1907–1919, vast. toim. vuodesta 1912), Aarne A. Astala (1919–1923) ja Lauri Apala (1923–1944).

Myyjä

p
Yksityishenkilö

Toimitus ja maksu

Toimitustapa:
Toimitus5,50 €
NoutoIlmainen
Maksuehdot:Ilmoita noudosta etukäteen
Toimitusehdot:

Lisätiedot

Sijainti:80200 JOENSUU
Kunto:Hyvä
Lisätty:05.07.2026 klo 13.17
Sulkeutuu:03.09.2026 klo 13.03
Kohdenumero:647802880
Katselukerrat:0

Myyjän muut tuotteet

Näytä kaikki

Tutustu myös näihin

Mainos