Sanomalehti : Kotimaa , 4 kpl 1937

Item image
1 / 1
HyväJoensuu

Osta heti

Sulkeutuu: 3pv 9h

6,00 €

Kuvaus

Numerot  23.11.  , 10. , 14.  ja 17.12.

 

Kotimaa on kirkollinen, kristillis-yhteiskunnallinen viikkosanomalehti. Lehteä julkaisee Sacrum-Kotimaa Oy.[1] Lehti ei kirkollisesta ja kristillisestä luonteestaan huolimatta ole kirkon eikä minkään muunkaan kristillisen yhteisön äänenkannattaja, ja se on 1990-luvulta lisääntyvästi ottanut kantaa yhteiskunnallisiin asioihin.[2]

Historia

Kotimaa perustettiin joulukuussa 1905. Sen ensimmäinen päätoimittaja, Juhani Ahon veli Pekka Brofeldt kertoi lehdessä muun muassa helluntailaisuudesta, jonka piirissä hän vaikutti aktiivisesti Brofeldt erosi tehtävästä 1910 linja erimielisyyksien vuoksi, kun Kotimaa alkoi suuntautua enemmän yhteiskunnalliseksi ja kirkolliseksi julkaisuksi. Hän perusti Toivon Tähti -nimisen lehden.[3]

Toisen maailmansodan jälkeen

Kotimaa oli 1950- ja 1960-lukujen vaihteessa merkittävin ja vaikutusvaltaisin kirkollinen sanomalehti. Kotimaa ei ollut kirkon virallinen äänenkannattaja, mutta sillä oli eräänlainen puolivirallinen asema. Lehden läheistä suhdetta kirkon johtoon kuvastaa, että monet kirkon johtaville paikoille kohonneet henkilöt ovat työskennelleet lehden toimituksessa tai hallintoelimissä. Kotimaan levikki oli 1958 lähes 50 000 kappaletta ja kasvoi vuoteen 1962 mennessä yli 62 000 kappaleeseen.[4]

Kotimaan päätoimittaja vaihtui kesällä 1958, kun tehtävää päätoimisesti vuodesta 1948 hoitanut Armo Nokkala siirtyi kirkkohallituksen palvelukseen. Nokkalan seuraajaksi valittiin Helsingin yliopiston Vanhan testamentin eksegetiikan professorina toiminut Aarre Lauha. Lauha toimitti Kotimaata vuoteen 1964 asti, jolloin hänestä tuli Helsingin piispa.[4]

Lehti alkoi muuttua yhteiskunnallisesti aktiivisemmaksi 1980-luvulta lähtien. Muun muassa 1990-luvun puolivälissä maan historian epäkristillisimmäksi hallitukseksi Ahon hallitusta nimittänyt päätoimittaja Tapani Ruokanen kutsuttiin pääministerin kansliaan puhutteluun. Jupakka suututti keskustalaiset.[5]

100-vuotiskirjoituksessaan Kotimaa pyysi lukijoiltaan anteeksi sitä, että oli vastustanut työväenaateetta, tukenut Lapuan liikettä ja iloinnut kansallissosialistien valtaannoususta Saksassa 1933.[6]

Syyskuussa 2006 lehti alkoi ilmestyä perjantain sijasta torstaisin. Vuodesta 2021 lähtien lehti on taas ilmestynyt perjantaisin.

Kotimaa verkossa

Kotimaa luopui aktiivisesta uutistuotannosta verkossa kesäkuun alussa 2009 taloudellisiin syihin vedoten. Elokuussa verkkolehden tilalla aloitti yhteistyöseurakuntien ja kirkkohallituksen kanssa tuotettu Kotimaa24, joka on sosiaalisen median ominaisuuksia hyödyntävä blogeille perustuva palvelu[7][8]. Nykyisin Kotimaa24 on Kotimaa-lehden verkkosivusto Kotimaa.fi.

Päätoimittajat

Myyjä

p
Yksityishenkilö

Toimitus ja maksu

Toimitustapa:
Toimitus6,00 €
NoutoIlmainen
Maksuehdot:Saat Huut onetiltä sähköpostiisi ohjeet! Postitus maksusuorituksen jälkeen. Viestintä nopeuttaa aina toimituksia. Tiedustelut myös puh. 044 0221739. Useammat huudot luonnollisesti yhteispostituksella (= pienemmät toim.kulut) Maksimi-postimaksu 12 e, aina 35 kiloon saakka. (siihen mahtuu). Toimitustapa toiveittesi mukaan (posti/matkahuolto tms)  Nouto onnistuu myös, kunhan sovitaan 
Toimitusehdot:

Lisätiedot

Sijainti:80200 JOENSUU
Kunto:Hyvä
Lisätty:30.05.2026 klo 07.07
Sulkeutuu:26.09.2026 klo 06.54
Kohdenumero:645324331

Myyjän muut tuotteet

Näytä kaikki
Mainos

Tutustu myös näihin