Savon historia V ja VI. Kaksi kirjaa, 1733 sivua (2006/2011)

Savon historian viimeisimmät osat - 5 ja 6. Erittäin hyväkuntoiset sidotut, kovakantiset kirjat kansipapereineen. 5-osassa tekijän omiste.

1733-sivua tanakkaa tekstiä, kuvia, karttoja, kaaviota.

Molemmat kirjat yhdellä huudolla, yksillä postikuluilla.

Savon historia V. Vastakohtien aika 1919–1944

Sid. 802 sivua

Savon säätiö 2011

Savon historian V osassa tarkastellaan maakunnan vaiheita Suomen itsenäistymisestä toisen maailmansodan päättymiseen. Torppareiden itsenäistyttyä ja tilattomien saatua maata Savosta muodostui yritteliäiden talonpoikien pientilavaltainen maakunta. Teolliset yhteisöt kehittyivät, ja väestö liikkui niin alueellisesti, sosiaalisesti kuin poliittisestikin. Kaupungistuminen oli näkyvä kehityssuunta, mutta Savo pysyi hyvin vahvasti agraarimaakuntana.

Vastakohtien aika nostaa esiin ne aatteelliset ja sosiaaliset jännitteet, jotka olivat tunnusomaisia sisällissodan jälkeiselle kaudelle ja talouslaman varjostaman 1930-luvun alkupuoliskon kriisivuosille myös Savossa. 1920-luvun vasemmistoradikalismia seurasi 1930-luvulla oikeistoradikalismi lapuanliikkeineen, mutta toisen maailmansodan rintamilla ja kotirintamalla taisteli yhtenäinen maakunta.

Aikakauden virittämä murrekirjallisuus esitteli suurelle yleisölle itsetietoisesti ”kasvantaviärän leuvan” maakunnan, ja savolaisten urheilijoiden kansainvälisistä menestyksistä sai koko Suomi ylpeillä.

Savon historia VI. Heimomaakunnasta maakuntien Eurooppaan 1945-2000

Sivumäärä: 931

Painovuosi: 2006, 1. painos

Kirjoittajat

Kinnunen, Erkki

Lyytinen, Eino

Soikkanen, Hannu

Vihola, Teppo

Savon historian VI osa kertoo, miten nyky-Savo rakennettiin sotien jälkeen ja miten se kehittyi osaksi Euroopan unionia. Tarkasteltava jakso ulottuu vaaran vuosista turvatun elämän kauteen, vuoteen 2000. Suomalaisen yhteiskunnan suuri murros on teoksen keskeinen teema. Jälleenrakentamisen aherrus, 1960-luvun maaltapako ja 1990-luvun talouskriisi, mutta myös hyvinvoinnin, sosiaalipalvelujen ja koulutuksen lisääntymisen, modernin kulttuurin kehittymisen sekä kansainvälistymisen seuraukset näkyvät Savossakin. Maakunnan viime vuosikymmenien kehitys nivoutuu teoksessa koko Suomen kattaviin ja myös vielä laajempiin, kansainvälisiin puitteisiin. Monipuolinen, perusteellinen kuva toimintaympäristöstä ja sen muutoksista luo pohjaa maakunnallisten ratkaisujen ja kehityksen ymmärtämiselle. Moni savolainen on myös vaikuttanut vahvasti koko Suomen kehitykseen.

Savo (ruots. Savolax) on Suomen historiallinen maakunta Itä-Suomessa Karjalan ja Hämeen välissä. Savoa on neljän nykymaakunnan alueella eli Etelä-Savossa (lounaisin osa historiallista Hämettä ja Karjalaa), Pohjois-Savossa (läntisin osa Hämettä ja itäisin Karjalaa), Pohjois-Karjalassa, jonka osaksi Heinävesi siirtyi vuoden 2021 alussa[1] ja Keski-Suomessa, josta Savoon lasketaan vain todella pieni kaakkoinen osa. Savossa ovat hallitsevina savolaismurteet, joiden puhumisalue käsittää myös Pohjois-Karjalan, Kainuun, pääosan Keski-Suomesta, Koillismaan, Päijät-Hämeen koillisosan sekä Etelä-Pohjanmaan Järviseudun.

Savolaisilla tarkoitetaan itäsuomalaisesta Savon maakunnasta lähtöisin olevia ihmisiä, jotka muodostavat murteeltaan, perinteiltään, historialtaan ja identiteetiltään ominaislaatuisen ryhmän. 1800-luvulta lähtien savolaisia on pidetty yhtenä Suomen heimoista.

Nykyään savolaisten perinteinen kotiseutu, Savo, on jaettu Etelä- ja Pohjois-Savon maakuntiin. Historiallisesti savolaiset olivat aina 1400-luvulta alkaen hyvin ekspansiivinen väestöryhmä. Savolaisväestöä siirtyi uudisasukkaiksi Keski-Suomeen, Kainuuseen, Pohjois-Karjalaan, Päijät-Hämeen pohjoisosaan, Etelä-Pohjanmaan Järviseudulle, Inkeriin (savakot) ja jopa Skandinavian niemimaalle (metsäsuomalaisten alue), mutta nykyään savolaisiksi mielletään yleensä vain ne, joiden läheiset sukujuuret ovat enimmäkseen Savossa.

Muuttoliikkeiden vaikutuksesta savolaisia, kuten muitakin Suomen heimoja, asuu nykyisin joka puolella Suomea.

Stereotyyppinen savolainen on puhelias, leppoisa, lupsakka ja humoristinen jopa vääräleukaisuuteen asti. Kielteisenä piirteenä savolaisiin liitetään kierous, joskin Anne-Maria Nupposen väitöstutkimuksen mukaan kyseessä ei ole varsinainen petollisuus[6]. Pikemminkin savolainen kiertely ja kaartelu asian ympärillä on usein tarkoitettu huumoriksi[6] tai kohteliaisuudeksi, tylyyden välttämiseksi[7]. Yhteiskuntatieteilijä Jarmo Siltaoja on esittänyt savolaisen vitsikkyyden kumpuavan Savon vaikeista olosuhteista, joissa maanviljelijät ovat keventäneet vastoinkäymisiään huumorilla[8]. "Hätäkö tässä elläessä, eijoo vilun eikä nälän puutetta", on savolainen saattanut letkauttaa kuulumisia kysyttäessä[7]. Savolainen keskustelutaito on kenties taustalla siihen, että "piälysmiehen" eli johtajan rooli sopii savolaiselle hyvin[8]. Kaarlo Hännisen "Kansakoulun maantieto ja kotiseutuoppi yksiopettajaisia kouluja varten" vuodelta 1929 sanoo savolaisista seuraavaa: "Savolainen heimohaara on ehkä syntynyt hämäläisten ja karjalaisten sekoituksesta. Savolainen on luonteeltaan leikillinen; hänen kielimurteensa on lausunnaltaan erikoista."