Sepultura - Kairos CD / DVD

Sepultura - Kairos CD / DVD

Derrick Green ei ole Max ja Igorkin lähti.

Edellinen levy A-Lex oli mielestäni aivan paska. Päätöntä kaahausta, eikä kellopeliappelsiini-teema auennut meikäläiselle yhtään. Se oli kova pettymys mainion Dante XXI:n jälkeen, siispä en ollut juuri seurannut Sepulturan tekemisiä pariin vuoteen ja olin käytännössä kuopannut nyky-Sepulturan, toistamiseen. Ehkä juuri siksi Kairos yllättikin, pelkästään positiivisesti.

Ensinnäkin, tempo on pudonnut selvästi edellislevystä: nyt rouhitaan pitkälti keskitempoisesti, josta syystä Andreas Kisserin riffitkin nousevat arvoon arvaamattomaan. Parasta tässä on se, että siltä osin kyseessä on parasta Sepulturaa sitten Chaos A.D:n. Toki välillä vedetään nopeastikin, Arise-fiiliksissä. Voisikin sanoa, että Kairos on tavallaan paluuta juurille, tai no, ainakin kulta-ajalle. Yhtye sanoo olleensa itse suurin vaikuttajansa ja se kuuluu.

Levy on maalattua kansitaidetta, tunnelmaa ja soundimaailmaa myöten miellyttävän 90-lukuinen. Ja nyt todella painotan kahta viimeisintä, sillä fiilis ja soundi ovat painostavia, raskaita ja raakoja. Kairos ei todellakaan kuulosta ylituotetulta tai kliiniseltä, mikä on kaltaiselleni analogi-hipille toiveiden täyttymys. Levy siis yksinkertaisesti soundaa aivan saatanan hyvälle – varsinkin vinyyliltä (verrattuna arviota varten levy-yhtiöltä ladattuihin ämpeekolmosiin).

Entäs ne biisit? Tässäkin 90-luku nostaa päätään. Kuunnelkaa nyt vaikka Relentless, ihanat näppäilyt ja sooloilut, tymäkkä riffi ja nakuttavat tuplat. Born Strong: Sepulturan tavaramerkki-vinguttelua heti biisin alussa, tasaisesti rullaavaa rumpalointia, suorastaan obituarymaista riffittelyä kertsissä... Tai vaikka Mask, jonka alkuriffi jo käskee venyttämään niskalihakset lämpimiksi; piiskausta, groovea ja hitto vie, että toimii. Yksi räikeä kauneusvirhe on mukaan kuitenkin mahtunut: muutaman biisin välein saadaan kuunnella lyhyitä, mutta turhanpäiväisiä suhinoita, huminoita ja muminoita. Ne rikkovat kiusallisesti kokonaisuutta ja huomaan skippaavani ne kutakuinkin aina. Olisin myös sijoittanut Ministry-coveri Just One Fixin levyn loppuun – ei sikäli etteikö versiointi olisi toimiva. Sen sijaan vinyylin bonuksena ollut Prodigyn Firestarter ei toimi ihan yhtä hyvin. Mielestäni alkuperäiskappalekin oli Fat of The Landin heikointa antia, joten sekin vaikuttanee.

Sulattelin tätä levyä viikkoja julkaisun jälkeen, koska oli yksinkertaisesti pakko ottaa siitä selvää perinpohjin, enkä ole vielä kyllästynyt tai pettynyt. Kairos on minulle yksi vuoden parhaita metallilevyjä tähän mennessä ja pyyhkii Cavalera Conspiracyn sotkuisella uutukaisella lattiaa, helposti.

Kappaleet

01. Spectrum
02. Kairos
03. Relentless
04. 2011
05. Just One Fix
06. Dialog
07. Mask
08. 1433
09. Seethe
10. Born Strong
11. Embrace The Storm
12. 5772
13. No One Will Stand
14. Structure Violence (Azzes)
15. 4648