Simpsonit - DVD

Item image
Item image
Suosittu tuote1 / 2
HyväLahti

Osta heti

Sulkeutuu: 46pv 3h

4,00 €

Kuvaus

Hyväkuntoinen levy ja kotelo! 

Simpsonit- Backstage pass

MUSAA JA KEPPOSIA!

Kanuunanruokaa 
Homer pelkää ettei hän pysy ajan hengessä mukana, joten hän ostaa liput "Hullabalooza" -musiikkifestivaaleille. Yritys joukkoon sulautumisesta epäonnistuu, eikä uusi sukupolvi hyväksy Homeria sekaan. Friikki-onnettomuuden seurauksena Homer päätyy - kaikesta huolimatta - bändien kanssa kiertueelle.

Kaksi kaupunkia 
Homer on raivoissaan uudesta postitoimipaikkanumerosta, ja ottaa tehtäväkseen jakaa kaupungin kahtia. Nimittäen itsensä länsipuolen pormestariksi, Homer julistaa sodan itää vastaan. Mutta kun "The Who" on tulossa konsertoimaan itäpuolelle, on Homerin saatava yhtye omalle puolelleen.

Homerin kvartetti 
Homer muistelee kulta-aikaansa 80-luvun puolivälissä - aikaa jolloin hän johti listojen kärjessä keikkunutta ilmiötä nimeltä "The Be Sharps". Yhtyeen meteoriittinen menestys oli kuitenkin lyhyt, ja Homer saa tärkeän opetuksen perhearvoista ja fanien vaihtelevasta uskollisuudesta.

Oton seikkailut 
Nähtyään "Spinal Tap" -konsertin, Bart päättää ryhtyä "hevariksi". Homer ja Marge ostavat Bartille kannustukseksi kitaran. Otto esittelee taitojaan Bartin kitaralla, ja aiheuttaa koulubussin myöhästymisen. Seurauksena Oton on muutettava Simpsoneille asumaan.

Sisältää myös: 
Koosteen: Oton parhaat hetket

Tekstitys: suomi, ruotsi, norja, tanska, ranska, saksa, hollanti ja unkari

******************************************************************************************************************************************

HUOM:   

Yksittäiset kirjelähetyksenä Postin kautta, suuremmat määrät Postin- ja/tai Matkahuollon kautta toimitettuina!

  • 1 Kpl. Normaalikokoinen dvd tai cd tai Blu-Ray tai PS/xBox- pelin toimitusmaksu on 4,90 € / Kpl.
  • 2 - 30 Kpl. Normaalikokoista dvd tai cd tai Blu-Ray leffaa tulee 8,90 €:n postikuluilla samalla tilauskerralla.
  • Boxit ja suuremmat määrät erillishinnoiteltuja, pakettitoimituksina alk. 8,90 €.
  • Muissa tuotteissa on ilmoituksissa mainittuina postikulut erikseen!

Kohteen kunto on mainittuna ilmoituksen yläosassa sekä lisätiedoissa.

Myynti-ilmoituksessa mainittuna myös, esim. jos Lasten / Perhe-elokuva on puhuttu Suomeksi.

!! En vastaa huutokohteeseen kohdistuneesta postin kuljetusvaurioista enkä postin kadottamista toimituksista !!

******************************************************************************************************************************************

Alla linkit kategorioittain muihin myynnissä oleviin DVD/Blu-Ray- elokuviini, käy tutustumassa tarjontaan!

Draama  Toiminta Komedia  Lastenelokuvat  Kauhu  Jännitys  DVD - Muut  TV-sarjat  Scifi ja fantasia  Sota ja western  Anime  Kotimaiset  Musiikki  Urheilu  Dokumentit  Blu-Ray elokuvat  Pelit

******************************************************************************************************************************************

Myyjä

L
Yksityishenkilö

Toimitus ja maksu

Toimitustapa:
Toimitus4,90 €
Toimitusehdot:

Lisätiedot

Sijainti:15230 LAHTI
Kunto:Hyvä
Osasto:Komedia
Lisätty:10.05.2026 klo 03.23
Sulkeutuu:07.09.2026 klo 02.13
Kohdenumero:643993293

Myyjän muut tuotteet

Näytä kaikki

Tutustu myös näihin

Mainos