Kuvaus

Varjoissa vapaan maailman

(1991)

Ensialbumi julkaistiin Gabi Hakasen ja Kauko Röyhkän perustamalle Herodes-levymerkille alkuvuodesta -91. Levyn kaikki 16 kappaletta äänitettiin Sasu Moilasen "tuottaessa" vimmaisina ja rahattomina livenä, osa yleisön edessä Tikkurilan Vernissassa(herra Lehden duunipaikka). Hansu Saarisen foniosuudet tallennettiin jälkikäteen Ruoholahden-studiolla, missä Mikko Joenpolvi albumin myös miksasi viidessä päivässä. Ensisingleksi lohkaistiin kappale Ikkunas alla ja b-puoleksi Hummani Hey. "Varjoissa vapaan maailman" menestys oli tuolloin varsin vaatimatonta, vaikka esiintyminen Levyraadissa herättikin jonkin verran huomiota(kaverit ja sukulaiset olivat lähinnä innoissaan). Kannet silloin ja sen jälkeenkin suunnitteli Pekka Vuola.

01. Sellaista se on (single) / 02. Älä itke (don´t cry no tears) / 03. Vanhoilta vaan / 04. Varjoissa vapaan maailman / 05. Kello kahdeksan aamulla Tukholman aikaa / 06. Hei äiti / 07. Kulkuriveljeni Jan / 08. Jumala rankaisee Helsinkiä tänä yönä / 09. Tango (single) / 10. Pikku Minna / 11. Kirje Osloon / 12. Ikkunas alla (single) / 13. Lähtö /

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 82 vrk 14 h 5 min
Myyjä edellyttää ostajalta vähintään 1 palautepistettä.
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

5 € Sulkeutuu 82 vrk 14 h 5 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.