Sukulaissuhteet solmussa - Ira Heilveil




Osta heti
Sulkeutuu: 61pv 5h9,00 €
Kuvaus
Ira Heilveil - Sukulaissuhteet solmussa - vihanpidosta sovintoon
Kirjapaja 1999
Suvun keskeiset kaunat ja riidat ovat voineet jatkua vuosikymmeniä ja tulehduttaa monien sukupolvien elämää. Niistä voi kuitenkin päästä irti.
Kirja jakautuu kahteen osaan, joista ensimmäisessä tri Heilveil pohtii laajan tietämyksensä valossa, mistä perheen tai kokonaisen suvun jäsenten tulehtuneet välit juontavat. Sukulaisten välit voivat katketa vähästä, mutta taustalla ovat voineet vaikuttaa syvältä nousevat syyt. Viha ja kauna taas siirtyvät helposti eteenpäin, perintönä sukupolvelta toiselle.
Kirjan toinen osa keskittyy etsimään keinoja, joilla perheiden umpisolmut voitaisiin avata. Syyllistämisen vastavoima on totuus, ja totuus tekee vapaaksi. Rehellinen anteeksiantaminen on tärkeää. Realismia on kuitenkin se toteamus, että aina sopu ei ole mahdollinen. Silloin tilanne on vain hyväksyttävä. Helppolukuinen ja mukaansa tempaava kirja on täynnä esimerkkejä elävästä elämästä. Mukana on mm. perhekartta, genogrammi, jonka avulla voi hahmottaa oman paikkansa kartalla. Heilveil suosittelee riitojen sopimista ja parempaan yhteyteen pyrkimistä.
Kunto: omiste lyijykynällä ja jokunen muu lyijykynämerkintä
Hakusanoja j.fkennedy kennedyn suku perhe sukulaiset riidat opas sukuriidat

















